38 Masuuni, Tampere
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Markku Makkonen   
04.05.2006 19:12
Ilveksen ykkösnyrkki

paras-ravintola

Masuunin keittiömestari Mika Roito.
Kuva: Teemu Kilponen

Ravintola Masuuni on 2000-luvun tamperelaisen ravintolaelämän nopea nousija. Sokos Hotel Ilveksen kulinaarinen käyntikortti on hankkinut itselleen paljon vannoutuneita ystäviä.

"Olemme tehneet pitkäjänteistä työtä ruoan ja juoman harmonian saavuttamiseksi. Masuunissa hyvä viini on lähtökohta, jonka ympärille kokonaisuus rakentuu", ravintolapäällikkö Janne Mönkkönen sanoo.

Masuunin onnistumisen salaisuus ovat tarkkaan valikoidut raaka-aineet ja huolellinen harkinta valmistusmenetelmien suhteen.

"Keittiömestari Mika Roiton ohjeiden mukaan ruokaa esivalmistetaan raaka-aineita kunnioittaen. Esimerkiksi poro kypsyy maukkaaksi matalalämpöuunissa. Mausteiden kanssa olemme maltillisia, emmekä peitä annosten vivahteita ylilyöntien alle", Mönkkönen selventää.

Masuuni on tällä hetkellä suosittu yritysporukoiden kohde. Yksityishenkilöiden saattaa olla vaikeaa löytää ravintola, jonne pitää mennä hotellin pääovesta.

Sisustukseltaan Masuuni on yksi kaupungin tyylikkäimmistä. Selväpiirteinen ja ilmava tila houkuttelee viettämään pitkää iltaa.

"Masuunin isoin haaste on saada tavalliset ihmiset huomaamaan meidät. Lisäksi meillä on ehkä vähän turhan fiinin paikan maine. Vaikka ruoka onkin ensiluokkaista, ei Masuunin tullessa tarvitse pynttäytyä parhaimpiinsa", Mönkkönen neuvoo.

Masuunin menu uudistuu viisi kertaa vuodessa. Nykytrendin mukaan myös Ilveksen ykkösnyrkillä on listallaan menu-kokonaisuuksia.

"Itse söisin mieluiten Skandinavia-menun. Siinä on muun muassa graavilohta ja poronpaistia. Olen huomannut, että ulkomaiset asiakkaat valitsevat useimmiten jonkun menuista. Suomalainen ruokakulttuuri tuntuu kiinnostavan", Janne Mönkkönen kertoo.

"Ravintolan gastronominen taso on noussut viimeisen vuoden aikana huimasti. Lista vaihtuu usein ja on vuodenaikoihin ja liikeideaan sitoutunut. Käyntikertoja itselläni on viimeisen vuoden aikana useita, eikä yhtään pettymystä. Pienintäkään. Ravintolassa on myös keittiömestarivierailuja, jotka antavat mukavaa vaihtelua tyyliin." / "Erottuu ketjusta positiivisesti ja persoonallisesti. Ei uskoisi olevan SOK-ketjuravintola. Hyvä konsepti, joka palvelee hotelliasukasta ja ulkopuolista. Loistava raaka-aineiden käsittely keittiössä."


Ravintola Masuuni
Hatanpäänvaltatie 1, 33100 Tampere
Tel. 03-5698 6121
www.ravintolamasuuni.com

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä