| 29 Lyon, Helsinki |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä, Christer Lindgren |
| 04.05.2006 20:10 |
|
Ranskalaista tyyliä, kotimaisia raaka-aineita Lyon on julkisuudelta sivussa ja hieman ydinkeskustan ulkopuolella pysynyt jo 40 vuotta yhtenä kulinaristien suosikkiravintoloista. Kansallisoopperan läheisyys on tuonut lisää uusia, asiantuntevia asiakkaita. Kävelyetäisyydellä ovat myös Finlandia-talo, Helsingin jäähalli, Olympiastadion, Finnair Stadium ja Linnanmäen Peacock-teatteri sekä kaksi suurta hotellia. Asiakaspaikkoja Marjatta Helanderin luotsaamassa ravintolassa on 56 ja lisäksi on 24 kesäterassipaikkaa. Vanhat lehmukset ja katuliikenne tuovat mieleen Pariisin bulevardien pikkuravintolat. Mannerheimintien ajonopeudet kuitenkin pitävät yllä melko kovaa taustameteliä terassilla. Lyon yhdistää ranskalaisen bistron tunnelman suomalaiseen ravintolaosaamiseen ja puhtaisiin kotimaisiin raaka-aineisiin. Vuonna 2003 sille myönnettiinkin kotimaisuutta korostava Helsinki Menu -palkinto. Maukas, ranskalainen ruoka toi sille Gastronomien Seuran myöntämän Vuoden ravintolan arvonimen jo vuonna 1996. Lyon on palkittu myös palvelustaan sekä mielenkiintoisesta viinilistastaan että monipuolisesta juustovalikoimastaan. Lyon on hieno esimerkki vuosikymmenten koulimasta ja kestävästä gourmet-ajattelusta. |
