26 Matala, Oulu
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Anssi Juntto   
04.05.2006 20:30
Käyntikorttina nautintokonsepti

Ravintola Matalan sijainti Oulun kauppatorilla, ihan Toripolliisi-patsaan selän takana, hakee vertaistaan. Varsinkin kesäaikaan ihmiset vaeltavat herkeämättä torinrannan ja kävelykatu Rotuaarin väliä ravintolan vierestä kulkevaa Kauppurienkatua pitkin.

Eipä ole valittamista historiallisessa ja tyylikkäässä kiinteistössäkään. Korkeakivijalkaisen rakennuksen on rakennuttanut oululainen laivuri ja merikapteeni Jacob Wilhelm Callmeijer vuonna 1845.

Vuoden 2004 alusta toimineen Matalan käyntikortti on ollut ensiluokkainen palvelu. Sitä kehitetään jatkuvasti. Ei ole mitenkään harvinaista, että keittiöhenkilökunta on salin puolella antamassa perinpohjaisia vastauksia asiakkaiden kysymyksiin.

Jos Matalan ammattitaitoinen henkilökunta tekee pyyteetöntä ja ansiokasta työtä niin keittiössä kuin salinkin puolella, ovat myös asiakkaat paikallaan. Ravintolapäällikkö Antti Laurilan mukaan suuri kiitos Matalan menestyksestä kuuluu nimenomaan mukaville asiakkaille. He ovat valveutuneita ja osaavat vaatia hyvää ruokaa. Matalassa asiakasta ei aliarvosteta.

Matalassa on napsittu vaikutteita ennen kaikkea Ranskasta, Italiasta ja muista Välimeren maista, mistä kertoo runsas äyriäisten tarjonta. Ylipäätään pyrkimyksenä on laadukas ja tasalaatuinen ruoka hyvistä raaka-aineista. Ruoanlaitossa ei tingitä mistään.

Se, että Matalan keittiömestari on vaihtunut, ei ole tuonut dramaattisia muutoksia. Nykyinen keittiömestari Olli Rinne on kuulunut ravintolan henkilökuntaan alkutaipaleelta saakka, jolloin keittiömestari Mikko Karvonen linjasi keittiön kansainvälisen otteen sekä laadukkaat, paikalliset raaka-aineet.

Matalan takana on Perttu Virolainen, joka on aiemmin tunnettu pubeistaan. Virolainen ja hänen yhtiökumppaninsa Jari Hämäläinen pysyttelivät pitkään pois ruokaravintolabisneksestä, mutta kauniin ja historiallisen rakennuksen tultua tarjolle Matala avasi ovensa 01.01.2004 vain kivenheiton päässä 1881 Uleåborgista ja Uudesta Seurahuoneesta.

Ravintolansa nimen Hämäläinen ja Virolainen nappasivat rohkeasti samoilla sijoilla kauan sitten olleelta Rannan Matalalta. Rohkeasti siksi, että nyt jo tarunhohtoinen paikka oli aikoinaan hämärämiesten suosima ja reipashenkinen märkä saluuna.


"Onnistunut säilyttämään hyvän tasonsa jo usean vuoden ajan välillä ravintolaelämän näivettymisestä kärsineen Oulun keskustassa. Ravintola valmistaa ateriat huolella alusta alkaen ja ylläpitää poikkeuksellisen runsasta tuoreiden äyriäisten tarjontaa." / "Pienintäkin yksityiskohtaa myöten tyylillä rakennettu paikka, jossa sama huolellisuus toistuu ruoissa, palvelussa ja juomavalikoimassa." / "Linjallaan pysynyt, kokonaisuudessaan onnistunut nautintokonsepti." /
"Kolmella sanalla: viihtyisä, kodikas, kohtuuhintainen."



Matala
Rantakatu 6, 90100 Oulu
Tel. 08-333013
www.matala.fi

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä