| 21 Elite, Helsinki |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä, Christer Lindgren |
| 05.05.2006 01:12 |
|
Taiteilijaravintolasta aikansa ikoniksi Vuodesta 1936 lähtien nykyisissä tiloissaan toiminut Elite on monet aikakaudet nähnyt aarre Helsingin ravintolakartalla. Menneistä ajoista kertoo asiakkailta piikkiä vastaan “ostettujen" taulujen seinät peittävä näyttely, ja Elite mainitaan tiheään menneitä vuosikymmeniä kuvaavissa kirjoissa. Kanta-asiakkaiden lista on pitkä. Nyt asiakaskunta on kirjavampaa, taviksista taiteilijoihin. Näyttelijöiden lisäksi voi bongata muun muassa kansanedustajia vapaamuotoisemmissa puitteissa. Silti läheisen, kauppaneuvos Juho Lallukan perustaman taiteilija-ateljekodin läheisyys näkyy edelleen taiteilija-asiakkaiden osuutena. Tauno Palon ja Matti "Peltsi" Pellonpään omat kantapöydät ovat kuitenkin paikoillaan, tai jopa hieman paremmassa positiossa, ja mustavalkoisten elokuvien sankarinäyttelijän sipulipihvi on pysyvästi ruokalistalla. Ruoka ei ole fine dining- eikä casual-fiksoitunutta, pikemminkin retroa ja nostalgiaa. Kotimaisuusaste on korkea ja raaka-aineet tuoreita ja laadukkaita. Palvelussakin on aistivinaan jotain 1950-lukulaista, sieltä parhaasta päästä. |
