10 Kosmos, Helsinki
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Christer Lindgren   
05.05.2006 03:22
Ravintolaelämän ikoni

kosmo

Kuva: Teemu Kilponen

Yrjö Hepolammen yli 80 vuotta sitten perustama kulttiravintola Kosmos oli alkuaikoinaan ylioppilaiden kantapaikka. Sittemmin kuvaan astuivat näyttelijät, ja siitä se lähti. Vuosikymmenten mittaan sitä ovat pitäneet olohuoneenaan ja kotipesänään monet ihmisryhmät, näkyvimmin taiteilijat ja 1960-luvun radikaalit. Meidän aikoinamme sen asiakaskunta edustaa ravintolakulttuurin koko monimuotoisuutta.

Ravintolan sielu on edelleen ravintolaelämämme grand old dame Katri Hepolampi, ja toimitusjohtajana on suvun kolmatta kosmoslaista sukupolvea edustava Irina Numminen. Vuosien kuluessa Kosmos ja Hepolammet ovat kestäneet niin kieltolain ja sota-ajan säännöstelyn kuin Alkon moralistiset hyökkäyksetkin. Vielä on yksi kova koetus kestettävänä: Stockmannin tavaratalon laajennuksen, huoltotunnelin ja muiden maanalaisten osien työmaa on käytännössä sulkenut Kosmoksen muusta maailmasta kahdeksi vuodeksi. Joten EI UNOHDETA Kosmosta!

Ravintolan historiallinen sisustus on kokenut vain pieniä, hienovaraisia freesauksia ja muutoksia. Kosmoksen saliin tehtiin varovaisia uudistuksia Kaisa Blomstedtin ohjauksessa vuonna 2001, ja eteisen täysin uuden ilmeen suunnitteli Stefan Lindfords. Lisähuomio annettakoon Suomen ensimmäisestä konseptitoileteista: niissä laulavat Sirkku Ala-Harjan ääniteoksen tropiikin linnut. Seinillä ovat edelleen muutamien kanta-asiakkaisiin lukeutuvien taiteilijoiden teokset, sekä kaksi jättikokoista, kultakehyksistä peiliä, joista toisen edessä makoilee sfinksi-asennossa, legendaksi muuttunut posliininen leijona, joka on varastettu kerran, mutta palautettu rikkoutuneena myöhemmin salaa muovikassissa takaisin ravintolaan.

Muutoin Kosmoksen ruokasalin sisustus on pysynyt pääpiirteissään alkuvuosien asussa, jonka loivat arkkitehtiylioppilas Arvo Aalto, huonekalusuunnittelija Einari Kyöstilä ja helleenisaiheiset looshien päädyt veistänyt Eino Räsänen.

Ravintolan hengen mukaisesti kokit suunnittelevat ruokalistat ryhmänä ilman sen kummempia päällikkömestareita. Ruokaravintolana Kosmos edustaakin hienostelematonta retrohenkeä ja pikku klassikoita - vorschmackista hiillostettuihin silakoihin.

"Aikaa kestävä klassikko, ravintolan tyyliin sopiva ruokalinja, upea ravintolamiljöö, legenda kokonaisuudessaan." / "Yli 80-vuotias reipashenkinen tyylittelijä." / "Ikinuori klassikko, jonne voi mennä milloin tahansa, tunnelma ja puheensorina saavat ihmiset viihtymään." / "Vakiohenkilökunta ja omistajat aina paikalla, tuntevat asiakaskuntansa." / "Hyviä klassikkoannoksia aina listalla." / "Aina kosmoksessa käydessä (yleensä iltapäivisin drinkillä) tulee ihanan rappiollinen olo, perinteisen "tyly" palvelu, mikä tässä tapauksessa on ainoastaan positiivinen asia. Wienin leike ei mahdu lautaselle, "the ravintola"." / "Pitää nostaa hattua instituutioravintolalle, joka ei muutu vaikka naapurit vaihtavat liikeideaa ja sisustusta kerran vuodessa. Vanhan ajan glamouria ilman jäykkyyttä. Tarjoilijat koomisia kaurismäkeläisyydessään - toisaalta ihanaa vaihtelua "moi, mitä sulle" -palvelukulttuuriin... Ruoka ei vastaa odotuksia, lounaskin välillä kouluruokalatasoa - silti ravintolassa on sitä jotain - klassikko, mikä klassikko. Vahtimestarit kaupungin ehdotonta eliittiä - isä ja poika Haapanen lyövät laudalta kaikki Sedulan karpaasit mennen tullen!" / "Ravintoloita ja liikeideoita tulee ja menee. KOSMOS PYSYY."

Kosmos
Kalevankatu 3, 00100 Helsinki
Tel. 09 647 255
www.ravintolakosmos.fi

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä