Puhdaslinjaista japanilaista
Vuonna 1986 perustettu Koto on yksi helsinkiläisen ravintolakartan etnisistä klassikoista, alkuaikanaan toinen kaupungin kahdesta (Kabuki) japanilaisravintolasta. Nykyinen ravintoloitsija T. Alihaanpää pyörittää nyt omistajana ravintolan liiketoimintaa, mutta henkilöstö on suurelta osin Japanista.
"Siisti, rauhallinen ja keittiöltään hyvin toimiva japanilainen Helsingin Kalevankadulla. Osa universaalia Japani-boomia." / " Loistavat makit ja maittava sake. Myös japanilaisten itsensä suosiossa."
Koton ilme on niukan vaatimaton ja tyyli hillityn konservatiivista, eikä se ole koskaan tehnytkään itsestään suurta numeroa. Savuton ravintolasta tuli jo varhain.
Helsingin japanilainen yhteisö on löytänyt Kotosta kodikkaan ruokapaikan. 2000-luvulla turistibussit tuovat kesäaikaan japanilaisia matkailijoita. Sushiboomin asetuttua Suomeen pysyvästi, yhtiön koko liiketoiminta on saanut mukavasti lisävauhtia.
Riisin ja soijat Koto hankkii Japanista, mutta esimerkiksi liha on suomalaista. Sushin osuus ruokamyynnistä on noin puolet, ja ruokalista tarjoaa japanilaista laidasta laitaan. Ensikertalaisen on usein helpompi aloittaa makumatka esimerkiksi teriyakilohella tai -kanalla. Kuumalla levyllä omassa pöydässä itse kypsennettävä sukiyaki kuuluu myös asiakkaiden suosikkeihin. Osa asiakkaista tulee syömään perheittäin, ja myös lapsille löytyy sopivia annoksia.
Lounastajille on päivittäin tarjolla sekä nopeasti syötävä "pikalounas" että rauhallisempaan nautiskeluun tarkoitettu ateriakokonaisuus.
Koton suosion salaisuus on tinkimättömyys raaka-aineiden tuoreuden ja laadun suhteen - ja kokkien erinomainen ammattitaito.
Koto
Kalevankatu 21
00100 Helsinki
+358 9 646 080
www.ravintola-koto.fi
Asiakaspaikat: 48
Avoinna: Lounas ma-pe 11.30-14:00
Illallinen ma-pe 17.00-23.00, la 13.00-23.00
Hinnat: Pikalounas € 8,25-9,85. Lounas € 7,50-14,50. Illallinen: Alkuruoat € 3,70-10,50. Pääruoat € 7,85-21,90.
Jälkiruoat € 4,60-5,20. Sushi, sashimi € 11,00-35,10
Koto Cheffu Special € 49,40
Ravintoloitsija: T. Alihaanperä
Keittiömestari: Kenichi Kakuta
Sijainti: 200 metriä Mannerheimintieltä lähellä Fredrikinkatua |