40 Graniittilinna, Helsinki
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Christer Lindgren   
26.03.2007 13:40

Herkkiä makuja komeissa puitteissa

50-parasta-ravintolaa

Graniittilinna

Huippuravintoloita voi syntyä myös Pitkänsillan itäpuolelle. Graniittilinnasta on kolmessa vuodessa kehittynyt yksi Helsingin upeimmista edustusravintoloista, jolla on monta muutakin toimivaa roolia.

Komeissa ja rauhallisissa puitteissa tarjoillaan herkullista ruokaa, jonka valmistukseen käytetään suurelta osin kotimaisten tuottajien parhaita antimia. Valinta Vuoden 2005 HelsinkiMenu -ravintolaksi kertoo ravintolan panostuksesta kotimaisen ruokakulttuurin edistämiseksi. Graniittilinna on yksi vahva lenkki uuden suomalaisen keittiön luomisessa.

Keittiömestari Marko Heleniuksen tavoitteena on laatu - puhtaat, selkeät maut tuoreista, puhtaista raaka-aineista. Tutkimusretket Hakaniemen halliin ja sopimukset parhaiden hallikauppiaiden kanssa pitävät keittiömestarin ajan hermolla sesonkien ja uutuuksien suhteen. Maaliskuussa Helenius nostaa à la cartelleen sesongin herkkuja korvasienistä parsaan ja hallista hankittuun Ahvenanmaan karitsaan. Luvassa on karitsankyljyksiä, jotka sulavat suussa.

Graniittilinna on päivisin suosittu liikelounaiden pitopaikka. Iltaisin se kutsuu pareja ja pieniäkin seurueita nauttimaan hyvästä ruoasta ja upeasta miljööstä.

Asiakkaiden käytössä on myös neljä tyylikästä, tilavaa kabinettia. Ravintola on tullut tunnetuksi monimuotoisista tapahtumista ja valittuun teemaan keskittyvistä erikoisviikoista. Talven kuukausina on vietetty blinipeijaisia, joiden aikana erilaiset mädit, blinit ja kotimaan muut talviset herkkuruoat ovat olleet vahvasti esillä.

Erityistä kiitosta Graniittilinna on saanut ystävällisestä palvelustaan osana ravintolan tarjoamaa kokonaiselämystä. Henkilökunta on täysillä mukana myös erilaisissa juhlissa ja tapahtumissa.

"Vakiinnuttanut paikkansa pitkän sillan toisen puolen parhaana paikkana. Aina tasaisen hyvä. Olen syönyt ainakin 4 kertaa ja joka kerta on ollut yhtä hyvä eikä valittamista ole voinut keksiä." / "Hieno ravintolakokonaisuus. Onnistuneet liikeideat täydentävät toisiaan asiakkaan fiiliksen mukaan." / "Suomalainen, tyylilleen uskollinen."

Graniittilinna
Säästöpankinranta 6
00530 Helsinki
Tel. +358 20 7424250
www.graniittilinna.com
Asiakaspaikat: Salissa 100, lisäksi neljä 10-20 asiakaspaikan kabinettia.
Avoinna: ma 11-22, ti-pe 11-24, la 14-24
Hinnat: Alkuruoat € 8,50-10,00, pääruoat € 12,00-26,00, jälkiruoat € 8,00-12,00. Lounasruoat € 6,00-21,00
Mieliruokaa: "Lusikkakypsäksi" hautunut lampaanliha
Ravintoloitsija: Graniittiravintolat Oy
Keittiöpäällikkö: Marko Helenius
Sijainti: Hakaniemen Tokoin rannassa suuressa linnamaisessa samassa rakennuksessa Juttutupa- ja Marco Polo -ravintoloiden kanssa.

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä