38 Strindberg, Helsinki
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Christer Lindgren   
26.03.2007 13:57

Tyyliä ja tunnelmaa kansainvälisellä Espalla

50-parasta-ravintolaa

Strindberg

Reitti Strindbergin à la carte -ravintolaan kulkee miellyttävästi alakerran kahvilan läpi toiseen kerrokseen, viihtyisän kirjastobaarin kautta. Sisääntulo virittää jo tunnelmaan. Upottavan pehmeät sohvat houkuttelevat hetken rentoutumiseen ja vaikkapa aperitiiviin ennen ruokailua.

Töiden jälkeen sama "olohuone" kerää ydinkeskustan yritysten, vakuutusyhtiöiden, pankkien ja mm. sijoitusyhtiöiden henkilöstöä viinilasilliselle tai oluelle, ja myöhemmin baari on suosittu, viihtyisästi vilkas kohtaus- ja viihtymispaikka.

Suosikkijuomiin Strindbergillä kuuluvat baaritiskin jääastioihin nostettu päivän viinivalikoima ja myös laseittain myytävät kuohujuomat.

À la Carte -ravintolan houkuttelevuus alkaa suurista ikkunoista vilkkaalle Esplanadille avautuvista näkymistä. Ruokaravintolana Strindberg on alusta asti kehittänyt tyyliään hyvänä ruotsalais-kansainvälisenä ruokaravintolana. Erityisen suosittuja ovat kotoinen husmanskost lihapullista Rydbergin pihviin ja Caesar-salaatti kolmessa eri muodossa. Listalla on aina myös tuoretta kalaa ja äyriäisiä.

Suuren ravintolan eri yksiköt muodostavat monipuolisen kokonaisuuden, joka vuorokauden mittaan muuntautuu asiakkaidensa toiveiden ja tarpeiden mukaan.

Maukas, sopivan keveä ruoka tuo Strindbergille lounasasiakkaita Espan alueen ministeriöistä, sijoitus- ja pankkialan yrityksistä sekä asianajotoimistoista. Monille tutuista kanta-asiakkaista Strindberg on suosikkiravintola myös illallisaikaan.

Strindbergin ravintolakokonaisuuteen kuuluu katutason suosittu kahvila tee- ja erikoiskahvivalikoimineen, maukkaine leivonnaisineen ja raikkaine salaatteineen. Kämp Gallerian puolella on toinen, pienempi kahvilaosasto ja toisessa kerroksessa edullisia, nopeita lounasannoksia tarjoileva Desk. Ilmeeltään kansainvälisen Esplanadin kuvaan kuuluu vuoden lämpiminä aikoina myös Strindbergin suuri, suosittu ulkoterassi, joka on kaupungin parhaita näyttäytymis- että tarkkailupaikkoja.

"Bibliofiilin valinta. Keittiö tasalaatuinen, vaikkakaan ei erinomainen. Loistava sijainti ja näkymä Espalle. Hyvä, mutkaton ja miellyttävä kohtauspaikka. Viihtyisä myös baarin puolelta."
"Aina yhtä mukava, helppo mennä, kotoisa ja lämmin tunnelma. Hyvää ja maukasta ruokaa."

Strindberg
Pohjoisesplanadi 33
00100 Helsinki
+358 9 681 2030
www.royalravintolat.com
Avoinna (baari ja à la carte): ma-pe À la carte ja Bar ma 11-23, ti-pe 11-01, la 12-01, pyhäpäivisin suljettuna
Hinnat: Lounasruoat € 7,10-19,30. À la carte: Alkuruoat € 11,80-17,90, pääruoat € 15,90-26,50
Jälkiruoat € 3,40 - 8,50 Strindberg Menu € 40,00.
Ravintoloitsija: Royal Ravintolat Oy
Ravintolapäällikkö: Maija Hurmevirta
Keittiömestari: Petri Rissanen
Sijainti: Eteläesplanadin ja Mikonkadun kulmassa, Esplanadin puiston vierellä, n. 100 m Mannerheimintieltä.

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä