34 Trattoria Rivoletto, Helsinki
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Christer Lindgren   
26.03.2007 15:12

Pizzataivas myötätuulessa

50-parasta-ravintolaa

Rivoletto

Legendaarisen ravintoloitsijan Ragni Rissasen luotsaamat takavuosien huippusuosikit Rivoli ja Rivoletto sijaitsevat nyt jonkin matkaa trendikkäimpien ravintolakeskittymien ulkopuolella ja olivat jo painua monilta unohduksiin. Rivoleton pizzoista on kuitenkin puhuttu vuodesta toiseen - ja tuuli tuntuu muutenkin kääntyneen myötäiseksi.

Hieman elämää nähneen ravintolan baarissa voi fiilistellä sekä italialaisen että kansainvälisemmän tunnelmamusiikin merkeissä. Asiakaskunta on myös ruokaansa tyytyväistä: pizzoja on ravintolan perustamisvuodesta 1972 asti pidetty Helsingin parhaina. "Krapulapäivän pelastus on scampi-vuohenjuustopizza runsaalla rucolakuorrutuksella," vakuutti eräs ravintolaa äänestäneistä faneista.

Nyt keittiö tunnetaan muistakin maukkaista trattoria-annoksistaan. Mieleen jäävät ruokahalua mukavasti kiihottavat antipastot ja crostinit, puoli tusinaa tuoksuvia pastavaihtoehtoja, mehevät scampit ja paikan klassiset secondit kuten parmankinkulla kruunattu vasikanmaksa ja muheva lampaan ossobuco.

Italialaisista italialaisin jälkiruoka on vatsan täyttävä Rivoleton suklaatorttu. Kannattaa myös muistaa ravintolan hyvät italialaiset juustot.

Viinilista koostuu lähes kokonaan italialaisista ja ranskalaisista juomista. Täydennystä saa halutessaan Rivolin pitemmältä listalta.

"Hieman nuhjuinen ravintola, joka tarjoilee Suomen parhaat pizzat." / "Hyvät pizzat ja kaupungin paras henkilökunta." / "Sunnuntaisen pizzan tarpeen ylivoimainen ykkönen."

Trattoria Rivoletto
Albertinkatu 38
00180 Helsinki
Tel. +358-9-607455
www.rivolirestaurants.fi
Aukioloajat: Ma-to 11-24, pe 11-01, la 13-01, su 13-23.
Hintataso: Alkuruoat €4,40-10,70, pääruoat €12,20-22,50 jälkiruoat €7,50
Suosikkiannos: Balsamico-marinoitu maksa
Ravintoloitsija: Ragni Rissanen.
Keittiöpäällikkö: Anni Perkko-Räisänen.
Sijainti: Vilkasliikenteisellä Albertinkadulla, Kalevankadun ja Lönnrotinkadun välisessä korttelissa

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä