Kulttipaikan tunnelmaa
 Kabuki
Kabuki kätkeytyy lähes näkymättömänä hiljaiseen kadunkulmaansa, ilman neonmainoksia tai nimikylttejä. Kun oma istumapaikka ja pöydänkulma löytyvät, kapakka kuitenkin paljastaa todellisen karvansa: tupa on täynnä, hälinää, naurua ja innokasta keskustelua.
Paikan hengen luo paljolti legendaarinen Yoshiaki "Aki" Takayma, Kabukin pienikokoinen, ohimoilta harmaantuva, käheällä äänellä hyvää suomea puhuva omistaja. Akin mielestä tunnelmantekijöitä ovat asiakkaat itse. Lievästi kitsch-vaikutteisen salin Aki on kuitenkin sisustanut itsensä näköiseksi: pelin nimi on selvästi jääkiekko ja suosikkijoukkue on Jokerit. Myös Him-yhtye on saanut näkyvyyttä.
Olennainen hyvän pikkuravintolan tunnusmerkki on, että Aki itse on lähes aina paikalla. Oman arvionsa mukaan hän tunteekin noin 60 prosenttia asiakkaistaan. Joissakin tapauksissa Kabukissa viihtyy jo saman perheen kolmas sukupolvi.
Ravintoloitsijaksi Aki ryhtyi vuonna 1988. Asiakkaat olivat aluksi lähialueen pankki-ihmisiä sekä Sibelius Akatemian muusikoita ja opiskelijoita. Nyt Kabukista puhutaan rokkareiden ja kiekkomiesten kantapaikkana, mutta kirjavaan asiakaskuntaan kuuluu stadilaisia äärestä laitaan.
Aki itse pitää ravintolaansa ennen kaikkea ruokapaikkana. Henkilöstö on suomalais-japanilaista, sushikokki on New Yorkin japanilaisia. Sushi on tietysti suosittua, ja sen valmistuksessa Aki arvostaa suomalaista, hankolaisen Magnus Ekströmin toimittamaa huipputuoretta siikaa ja kuhaa. Japanista tulee esimerkiksi kolmea olutta, ja sakea Kabuki ostaa maahantuojan mukaan yhtä paljon kuin muut japanilaisravintolat yhteensä.
Suosittua on myös pöydässä itse kypsennettävä naudanfilee vaihtuvine kastikkeineen.
Asiakkaat ovat entistä nuorempia, sekä firman kortilla että omalla rahalla maksavia, ja heitä on vähintään riittävästi, myös kohtuuhintaisella lounaalla. Aki elää nyt kuukauden kerrallaan sen suurempia suunnittelematta. Tärkeintä on työn hauskuus ja kivat asiakkaat.
"Kabuki - jos haluat japanilaista..."
Kabuki
Lapinlahdenkatu 12
00180 Helsinki
Puh. Ja pöytävaraukset +358-9-694 9446
Avoinna: ma-pe 11.30-14 ja 17-23, la suljettu, su 16-23
www.kabuki.fi
Asiakaspaikat: noin 30
Avoinna: ma-ti 16-24, ke-to 16-02, pe-la 16-04
Hinnat: Alkuruoat € 3,50-11,00 (valitaan 2 tai useampia). Pääruoat € 10,00-15,00. Jälkiruoat € 4,50 Ateriakokonaisuudet €15,00-27,50. Sushilajitelmat € 13,00-16,00.
Ravintoloitsija: Yoshiaki "Aki" Takayma
Ravintolapäällikkö: Yoshiaki "Aki" Takayma
Sijainti: Lapinlahdenkadun Marian sairaalan naapurustossa |