23 Kosmos, Helsinki
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Christer Lindgren   
27.03.2007 00:36

Elävä klassikko täydessä iskussa

50-parasta-ravintolaa

Kosmos

Nuorempikin sukupolvi tuntee Kosmoksen menneiden vuosien taiteilijaravintolana ja maamerkkinä Helsingin keskipisteessä. Monet taitelijat istuvat yhä vanhassa kulttipaikassa, mutta kaikkineen asiakaskunta on muuttunut keskiluokkaisemmaksi ja urbaanimmaksi. Nuorille aikuisille Kosmos saakin merkitä eksoottista trippiä menneeseen. Tarinat elävät, Kosmos pysyy.

Yrjö Hepolammen
1920-luvulla perustama Kosmos oli aluksi ylioppilaiden kantapaikka, sitten vuosikymmenien ajan näyttelijöiden, kirjailijoiden, taiteilijoiden, kuvataiteilijoiden ja monenkirjavien radikaalien kohtauspaikka, ruokapaikka ja salonki. Sen loosheista luovat lahjakkuudet kehittivät kymmeniä vuosia edistyksellistä kulttuuria ja paransivat maailmaa.

Nyt ravintolasta vastaa omistajaperheen edustajana Irina Numminen. Monet yhdistävät kapakan kuitenkin nyt ja aina sukupolvea kypsempään ravintolaelämän grand old dameen Katri Hepolampeen. Täällä omistajat ja henkilökunta tuntevat kanta-asiakkaansa nyt niin kuin ennenkin.

Sisustus on suunnilleen ennallaan Kaisa Blomstedtin ohjaamien hienovaraisten uudistusten jälkeen. Luontevaksi kokonaisuuden osaksi ovat myös kehittyneet Stefan Lindforsin suunnitteleman eteisen ilme ja wc:ssä taustanauhalla ääntelevät viidakon linnut. Pitempiä perinteitä edustavat vuodesta toiseen kaksi massiivista, kultakehyksistä peiliä, posliininen sfinksileijona ja tutut, korkeaselkäiset looshit.

Kosmoksesta puhuttaessa ruoka jää joskus vähemmälle huomiolle, vaikka se omalla tavallaan pitää kunniassa hienoa retroperinnettä. Ruokalistaa uudistetaan harvakseltaan, ja niin suunnittelusta kuin toteutuksesta vastaavat talon kokit tiiminä. Ruoka edustaa lähinnä "helsinkiläistä keittiötä", jossa on vaikutteita niin Ranskasta, Venäjältä kuin Ruotsistakin.

Kosmoksessa voi edelleen syödä alkuun mätiblinejä, silliä à la russe tai savuankeriasta ja munakokkelia, jatkaa tutulla bortschilla ja nauttia pääruokana Kosmoksen paistettuja silakoita tai hummerikastikkeella kuorrutettua kuhaa. Lihanystävät tilaavat wieninleikettä, munuaisia tai kateenkorvaa - joskus juhlavasti komeaa coeur de filet´ä. Jälkiruoista perinteisimpiä lienevät letut kahdella hillolla ja tiristetty camembert vadelmahillon kanssa.

"Ihanaa, että jotkut asiat vain pysyvät ennallaan. Taustamusiikiton tila on hermoja säästävää vaihtelua muzak-tapettiin kaikkialla muualla. Ruoka ei ole loistavaa, mutta yhdistelmä akselilla ruoka-tila-palvelu toimii kuin yhden tähden Jallu." / "Mutkatonta menoa ja hintalaatu-suhteessa aivan huippu." / "Ei ole pettänyt koskaan. Hyvää konstailematonta ruokaa, hyvät viinit ja erinomainen kasvollinen palvelu."

Kosmos
Kalevankatu 3
00100 Helsinki
Tel. +358-9-647 255
www.ravintolakosmos.fi
Aukioloajat: ma-pe 11.30-01, la 16.00-01. Lounas arkisin klo 10.30-15.00.
Asiakaspaikkoja: 96
Hinnat: alkuruoat € 9,00-18,00, pääruoat € 12,00-29,00, jälkiruoat € 18,00-26,00
Suosikkiruokaa: Paistetut silakat ja wieninleike
Suosikkijuoma: viinejä listan alusta loppuun, alkudrinkkinä gin & tonic
Ravintoloitsija: Hepolammen perhe
Ravintolapäällikkö: Irina Numminen
Keittiömestari: Ravintolan kokkien suunnitteluryhmä
Sijainti: Kalevankadun mäessä, noin 30 metriä Mannerheimintieltä

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä