Kotimaiseen kalan mestari
 Havis
Helsingin Etelärannan Havis on kotimaisen kalan ystävien suosikkipaikka. Sen korkeasta tasosta kertoo jo valinta Vuoden 2006 HelsinkiMenu -ravintolaksi. Keittiöpäällikkö Jyri Hänninen ja keittiömestari Mats Sjöblom selvisivät voittajiksi myös saaristoruoalle omistetussa Skärgårdssmak 2006 -kilpailussa.
Haviksen keittiössä kalastajien tuoreet saaliit saavat hellävaraisen, raaka-aineen laatua ja makua arvostavan käsittelyn ja kypsennyksen. Lautasen kuningas on aina pääraaka-aine, jonka makua annoksen muut komponentit tukevat ja korostavat.
Ruokalistoillaan Havis nostaa ravintoloissa varsin harvinaisen hauen eri muodoissa siian, kuhan ja ahvenen rinnalle; esimerkiksi Jyri Hännisen haukimureke sitruunarisoton kera on tehnyt hauesta monille uuden suosikkikalan.
Ruokalistan kestosuosikkeihin kuuluu myös mielenkiintoinen alkuruoka Kalan elämä, kiehtova makukimara valitun kotimaisen kalan eri elämänvaiheista, mädistä graavisuolattuihin tai kylmäsavustettuihin makupaloihin.
Kotimaisen kalan rinnalla on luonnollisesti saatavana myös kansainvälisen gastronomian arvostettuja herkkuja ja eksoottisia, pyyntituoreina Helsinkiin lennätettyjä äyriäisiä.
Ravintolassa on valittavana kaksi erilaista ruokailutilaa ja tunnelmaa. Kauniissa ravintolasalissa nautiskellaan hillityissä, historiallisissa puitteissa. Salia remontoitaessa löydetyt koristemaalaukset syventävät arvokasta helsinkiläistä ravintolatunnelmaa. Rennommin nautiskellaan avokeittiön ympärillä, sisäpihalle aukeavassa, valoisassa Havis Kitchen -salissa. Kesäisin kaikkia annoksia tarjoillaan myös sisäpihan Havis Terrace -terassille.
Yhteiskuntavastuullisuus kuuluu Haviksen toiminnan perusasioihin. Asiakkaalle se ilmenee esimerkiksi madagaskarilaisen villisuklaan, intiaanisokerin, mundokahvin ja laavasuolan käyttönä. Yhtä tärkeää ravintolassa on pakkausten kierrätys ja jätteiden huolellinen lajittelu.
"Euroopan paras rannikkokeittiö -06, Vuoden HelsinkiMenu ravintola -07. Tarvitseeko muuta mainita." / "Osoittaa millainen potentiaali suomalaisissa merenelävissä on. Henkilökunnalla on hyvää asennetta." / "Upeita makuja, ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta." / "Erinomaisia makuja. Oikeat viinit, sujuva palvelu." / "Parhaat kala-annokset, hieno miljöö."
Havis
Eteläranta 16
00130 Helsinki
Tel. +358 9 6869 5660
www.royalravintolat.com
Asiakaspaikat: Sali 66, Havis Kitchen 34
Ravintoloitsija: Royal Ravintolat Oy
Keittiömestari: Jyri Hänninen
Ravintolapäällikkö: Nina Koiranen
Sommelier: Nina Koiranen, Timo Hannula
Avoinna: ma-pe 11.30-24, la 17-24
Hinnat: Alkuruoat € 8-18,00. Pääruoat € 17,00-36,00. Jälkiruoat € 4,5-11,50. Menut € 42-65
Suosikkiannos: Kalan elämä
Suosikkijuoma: Koskenkorva à la Havis
Sijainti: Kauppatorin vieressä, vastapäätä Wanhaa Kauppahallia, Sundmansin talon sisäpihalla. |