7 Olo, Helsinki
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Christer Lindgren   
27.03.2007 03:13

Huippumiesten upea come back

50-parasta-ravintolaa

Olo

Pekka Terävä ehti rakentaa komean ravintolauran muun muassa Havis Amandassa, Alexander Nevskissä ja PalacenRannassa. Parin vuoden pesti valkoisilla laivoilla sai monet herkkusuut jo kaipaamaan mestarikokin panosta Helsingin gastronomisella kartalla.

Heille ja muille Kasarmikadulle avattu Olo oli iloinen uutinen. Pepe Lukkarisessa ravintola sai saliinsa osaavan ja myönteistä henkeä yllä pitävän isännän.

Kokoonpanon kolmantena osaajana on nostettava esiin keittiömestariksi nimitetty Markus Lattunen, Terävän luottomies PalacenRannan ajoilta. Päivittäisessä työssä, ruokalistojen suunnittelussa ja keittiön kehittämisessä Lattunen on jalat maassa pitävä realisti. Terävän mukaan vastavoimat taas vahvistavat toisiaan. Itseään hän kuvaakin kärsimättömäksi hoppuilijaksi.

Olo osui joka tapauksessa täsmälleen oikeaan markkinarakoon: ollaan sopivasti jossain casual-ravintolan ja fine diningin välimailla. Tässä ravintolassa riittää omakin raha, ei ehkä joka viikko mutta silloin tällöin.
Tämän tyyppisiä ravintoloita saisi olla enemmänkin.

Monipuolinen ravintolakokonaisuus


Miljöö on melko pelkistetty ja yksinkertaisen selkeä. Silti paikassa on myös rauhoittava ja viihtyisä tunnelma, joka rakentuu sammutetuille värisävyille ja himmeälle valaistukselle.

Ravintolasalin vieressä oleva viinibaari on selvästi krouvimpaa tekoa, mutta omaa luonnetta riittää siinäkin. Juha Lihtosen kanssa rakenneltu viinivalikoima sisältää tarkkaan valikoituja, paljolti kevyitä ja hinnaltaan kohtuullisia juomia.

Ehkä ilahduttavin baarin vahvuuksista on laaturavintolan keittiössä valmistettava lounas, jonka hinnat on asetettu lounaslipputasolle.

Ravintoloiden kilpailu lounasasiakkaista laskee nyt kaikkialla hintoja, ja siinä pelissä Olo on positioinut itsensä houkuttelevaksi. Terävä itse suhtautuu kunnon ravintolalounaiden tulevaisuuteen melko skeptisesti. Pikaruoka ja työpaikalle vietävät einekset tuntuvat olevan maan tapa, vaikka ravintoloissa hintataso entisestään laskisi.

Pääravintolan ja viinibaarin lisäksi Oloon kuuluvat myös yksityistilaisuuksiin mainiosti sopiva viinikabinetti ja kesäksi 2007 avautuva terassi.

"Nimensä mukaan leppoisa, moderni ravintola. Skandinaavinen keittiö on tuonut listalle uusia mukavia ruokalajeja tutuista raaka-aineista. Palvelu on huolellista ja ystävällistä." / "Kokeileva pohjoismainen keittiö." / "Loistavia ruoka-viini -menupaketteja. Hyvät, aidot, mutta kuitenkin innovatiiviset maut ja makuyhdistelmät. Tähtitasoa." / "Parasta kehä kolmosen sisäpuolella, selkeä ja tyylikäs linja." / "Skandinaavisuus ei ole vain huulenheittoa, vaan uutta ajattelua, myös ruoassa." / "Menukokonaisuuksissa hykerryttävän hyviä ruoan ja viinin liittoja." / "Parasta kehä kolmosen sisäpuolella, selkeä ja tyylikäs linja." / "Tervetuloa takaisin Pekka Terävä! Ja Markus Lattunen, jolle oma vanha mentori antaa vastuuta ja tilaa. Olo on löytänyt kokeneen tekijän kipparoimana nopeasti paikkansa hieman Demoa arkisempana hyvän olon ja hyvän ruoan ravintolana. Toteutus vastaa harvoin yhtä tarkasti ennalta suunniteltua ravintolaa kuin Olossa. Juuri tähän kategoriaan on kaivattu lisää valinnanvaraa ja laatua." / "Onnen Pekalta se sujuu."

Pohjoismainen tyyli, mummon keittiön tuoksuja

Ravintola on myös löytänyt itselleen vähintäänkin kohtuullisen sijaintipaikan. Lähikulmille, Esplanadien eteläpuolelle on jo kasvanut monipuolinen ravintolakeskittymä, jota Ludviginkadulle avattu Markus Aremon Carma entisestään vahvistaa.

Ruokatuotteensa osalta Olo kuvaa itseään pohjoismaiseen keittiöön erikoistuneeksi ruokaravintolan ja baarin kokonaisuudeksi. Muotokieli miljööstä yksityiskohtiin on tunnistettavasti pohjoismaista. Makukieli yhdistelee uskottavasti pohjoismaisuutta ja isoäidinkin keittiön reiluja makuja. Olossa perinteisyyttä edustavat kaikista Pohjolan maista kootut raaka-aineet.

Ravintolan omaan tyyliin kuuluu perustekijänä myös vuodenajan parhaiden raaka-aineiden arvostaminen. Tuttu tavoite monissa ravintoloissa, mutta vain harvoissa ravintoloissa se on yhtä uskottavasti toteutettu kuin Olossa.

Uuden à la carten pääraaka-aineet ja ideat ovat suurelta osin perinteisiä, suomalaisia ja joissain tapauksissa selkeästi lännempää. Alkupaloina syödään sekä sitruunamarinoitua silakkaa että grillattua ruijanpallasta. Pääruoissa käytetään jo hieman arvokkaampia raaka-aineita: syödään herkutellen esimerkiksi vasikkaa, nieriää ja kyyhkynrintaa. Jälkiruokien himokki on ilman muuta kardemummamunkki tyrnikeiton kera. Ajatukset palaavat lapsuuteen, mutta samalla annoksessa on uutta, raikasta ideaa.

Ravintoloitsija Terävä itse suhtautuu varsinkin ravintolan ensimmäisiin kuukausiin kriittisesti. Esimerkiksi oikean miehityksen kokoaminen on ollut odotettua pitempi prosessi sekä keittiön että salin osalta.

Terävän mielestä on alettu todella nollasta. Silti hänkin suostuu myöntämään, että selvää kehitystä on tapahtunut. Vauhti paranee ja taso nousee Terävänkin mielestä. Joulusta alkaen on jo hyviä merkkejä ollut nähtävissä.

Median arviot ovat joka tapauksessa olleet myönteisiä, ja viidakkorumpukin kertoo hyvää. Ravintoloitsijat suhtautuvat kiitoksiin ja kehuihin nöyrästi. "Jos meitä on alettu arvostaa, käännän ne kiitokset kyllä Markus Lattuselle, joka on kantanut ison vastuun paikan kehittämisessä.

Tervetuloa takaisin. Ololla on tukeva jalansija kaupungin laaturavintoloiden joukossa.

Olo
Kasarmikatu 44
00130 Helsinki
Tel. +358 9 665 565
www.olo-ravintola.fi

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä