|
Elämyksiä lähellä taivasta Lapland Hotels -ketjun jokainen yksikkö on omanlainen paikkansa ja voi siten toteuttaa omia erikoisuuksiaan. Ounasvaaran huipulla sijaitsevan Lapland Hotel Sky Ounasvaaran 300-paikkaisen näköalaravintolan filosofiana on tuottaa mieleenpainuvia ruoan ja juoman yhdistelmiä asiakaslähtöisyyttä ja elämyksellisyyttä korostaen.
Keittiöpäällikkö Tero Mäntykankaan ja keittiömestari Antti-Sakari Lindholmin isännöimässä keittiössä suositaan lähialueiden pientuottajia ja hienoja lappilaisia raaka-aineita. Myös Jäämeren antimilla on käyttöä. Hotellin yhteydessä toimiminen tuo keittiölle haasteita, sillä annosten määrät ovat suuria. Helsingin huippuravintoloista keittiö- ja saliosaamista hankkineen henkilökunnan kunnianhimoinen asennoituminen työhön kuitenkin takaa ruoan tasalaatuisuuden.
Vaikka keittiömestari Jari Kurtti ja hovimestari Marjo Vaarala lähtivätkin Saariselälle yrittäjiksi, on Sky Ounasvaaran muu miehitys säilynyt pitkään ennallaan. Sitoutunut ja motivoitunut henkilökunta onkin ravintolalle tärkeä asia. Vastaavasti uudet ihmiset tuovat uusia ajatuksia ja ideoita, jotka nekin otetaan mielellään vastaan.
Sky Ounasvaaran signatuuriannos on ollut jo pidemmän aikaa Sallan villiä poroa kahdella tavalla, mustapippurilakritsakastiketta. Sen pääraaka-aine hankitaan aina sallalaiselta poronjalostajalta Hannu Lahtelalta, mutta itse annokseen tehdään pieniä uudistuksia ruokalistan vaihtumisen yhteydessä.
Suosittu on myös à la carte -listan raaka-aineiden pohjalta suunniteltava yllätysmenu. Päivittäin vaihtuvan yllätysmenun toteuttamisessa taitojaan saavat esitellä niin keittiön väki kuin salin henkilökuntakin juomavalintojen suhteen.
Viinimestariksi valmistunut ravintolapäällikkö Sanna Gullstén on koonnut rovaniemeläisravintolan viinilistan huolella ruokatuotetta ajatellen. Valikoimasta löytyy laatuviinejä vaativampaankin makuun. Gullstén jakaa viinitietoutta myös asiakkaille: erilaisille asiakasryhmille myydään erityistä viinipruuvia illallisen alkuun tai muuten vain mukavaksi illanvietoksi.
”Pohjois-Suomen kulinaarisen keittiön tienviitoittaja.” / ”Kestää vertailun koska tahansa Helsingin parhaita gourmet-paikkoja vastaan.” / ”Huikaisevan innovatiivinen ruokatuote.” / ”Rohkeita, omaperäisiä kokeiluja. Visuaalisesti hienoa. Loistavia makuja.” / ”Perinteisiä lappilaisia ja Jäämeren raaka-aineita modernein ottein tarjottuna. Osaa yllättää joka kerta positiivisesti; alkupala tarjoillaan maksalaatikkovuoassa tai jälkiruoka pilttipurkissa, jollekin ruokalajille tuodaankin suositusjuomaksi belgialaista olutta viini sijaan.” / ”Ravintolaelämystä täydentää isoista ikkunoista avutuva luonnonmaisema ja erittäin asiansa osaava salihenkilökunta.” / ”Ennakkoluulotonta viiniasiantuntemusta. Erittäin ystävällinen henkilökunta.” / ”Viinituntemus, viinien suosittelu ja niistä kertominen todella korkeatasoista.” / ”Korkealuokkainen palvelu ja asiakas otetaan hyvin huomioon.”
Lapland Hotel Sky Ounasvaara 96400 Rovaniemi Tel. +358 16 323 400 www.laplandhotels.com Pöytävaraukset: 016 323 400, 016 323 4333
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Asiakaspaikat: 300 Avoinna: ma-su 18–23 Hinnat: alkuruoat € 9,50–13,50, pääruoat € 15,40–34,00, jälkiruoat € 8,50–14,00. Signatuuriannos: Sallan villiä poroa kahdella tavalla, mustapippuri-lakritsakastiketta Ravintoloitsija: Pertti Yliniemi Keittiöpäällikkö: Tero Mäntykangas Keittiömestari: Antti-Sakari Lindholm Ravintolapäällikkö: Sanna Gullstén Sommeliére: Sanna Gullstén Sijainti: Ounasvaaran huipulla, kolme kilometriä Rovaniemen keskustasta. |