• Viisi Tähteä -Arkisto
14 Matala, Oulu
25.03.2008 14:12

Mielenkiintoista ruokaa yllättävällä tavalla
Ravintola Matalalla ei ole tiettyä selkeää signatuuriannosta, mutta sen yllätysmenu on jo käsite. Keittiöhenkilökunta suunnittelee pari kertaa viikossa vaihtuvan neljän ruokalajin kokonaisuuden.
”Yllätysmenu ei sisällä annoksia normaalilta ruokalistalta, vaan se valmistetaan ihan varta vasten varatuista raaka-aineista”, ravintolapäällikkö Antti Laurila kertoo.

 

”Mitään shokeeraavia yllätyksiä ei ole tarjolla, mutta yllätysmenun tilanneesta asiakkaasta voi aistia, jos ei ihan jännitystä, niin ainakin jonkinlaista positiivista energiaa.”

 

Ravintola Matalan ruokatuote pohjautuu perinteisiin valmistusmenetelmiin, joita sovelletaan tähän päivään. Ravintola on aina pyrkinyt kehittämään ruokalistaansa itsensä näköisillä ratkaisuilla; viime aikoina keittiömestari Jouni Moilanen on pyrkinyt selkeyttämään annoksia tuomalla esille raaka-aineiden hyviä perusmakuja.

Laurilan mukaan oman haasteensa ruokatuotteen kehittelemiseen tuo se, että ihmiset ovat nykyään niin valveutuneita ruoan suhteen. Siksi Matalan ruoan täytyy olla paitsi korkeatasoista ja tasalaatuista, myös mielenkiintoista.

Mielenkiintoisuus toistuu Matalan raaka-aineajattelussa. Keittiö hyödyntää rohkeasti kaloja, kuten haukea ja haimonnia, sekä äyriäisiä. Ruhonosissa taas on kokeiltu viime aikoina vähemmän käytettyjä niskaa ja rintaa. Raaka-aineiden osalta suositaan kotimaisia ja lähialueen tuotteita, jos se suinkin on mahdollista.

Matalan käyntikortteja on joustava ja huomioiva palvelu. Ei ole harvinaista, että keittiöhenkilökunta on salin puolella antamassa perinpohjaisia vastauksia asiakkaiden kysymyksiin. Myös sommelier Pekka Korvan kokoamat viinilistat ovat aina olleet pidettyjä.

”Kaikki lähtee uudesta ruokalistasta. Pekka käyttää paljon aikaa etsiessään jokaiselle tuotteelle kaksi vaihtoehtoa, hyvän ja vielä paremman”, Laurila sanoo.

Ravintola Matala sijaitsee Oulun kauppatorilla merikapteeni Jacob Wilhelm Callmeijerin vuonna 1845 rakennuttamassa korkeakivijalkaisessa rakennuksessa. Merihenkistä historiaansa ravintola vaalii järjestämällä vuosittain Perämeren suurimman purjehduskilpailun Matala Ocean Racen.

 

”Pohjoissuomalaisen gastronomian tyyssija Oulun torimaisemassa. Jatkuvasti uudistuva ruokatuote jossa huomioidaan alueelliset erikoisuudet sekä lähituotannosta saatavat raaka-aineet.” / ”Parasta ruoan tasoa Helsingin ulkopuolella.” / ”Tasapainoinen kokonaisuus, syvä ymmärrys siitä millainen on hyvä ja aito ravintola.” / ”Oulussa osataan muutakin kuin pelata lätkää… ruoka, viini ja miljöö puhuttelevat.” / ”Ennakkoluuloton ja asiantunteva salihenkilöstö, joka on itse vilpittömästi kiinnostunut asiakkaan viihtymisestä, tuottaa kokonaisvaltaisen ravintolaelämyksen asiakkaalle jokaisella käyntikerralla.” / ”Palvelu, palvelu, palvelu! Täältä ei ole koskaan tarvinnut lähteä pettyneenä pois.”

Matala
Rantakatu 6
90100 Oulu
Tel. +358 8 333 013
www.matala.fi
Pöytävaraukset: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Asiakaspaikat: 60
Avoinna: ma-la klo 16–23
Hinnat: Alkuruoka € 11,50–14,50, pääruoka € 23,50–28,50, jälkiruoka € 9,50–12,50

Signatuuriannos: Yllätysmenu € 49,50
Ravintoloitsija: Probar Oy
Keittiömestari: Jouni Moilanen
Ravintolapäällikkö: Antti Laurila
Sommelier: Pekka Korva
Sijainti: Oulun kauppatorin laidalla, Toripolliisi-patsaan selän takana kivenheiton päässä ravintola 1881 Uleåborgista ja Uudesta Seurahuoneesta.

 

Lue lisää tästä aihepiiristä

Maatilatori