24 Maxill, Helsinki
25.03.2008 15:29
50-parasta-ravintolaa

André Ahlbäck, ravintolapäällikkö, Maxill.
 

Etelä-Helsingin korttelibistro
Vuonna 1992 Etelä-Helsingin Korkeavuorenkadulle perustettu Maxill on kortteliravintola sanan varsinaisessa merkityksessä. Ravintoloitsija Alexander Gullichsen, jonka ensimmäinen ravintola Safka oli monen helsinkiläisen suosikki 90-luvulla, omistaa Maxillin lisäksi Uudenmaankadun Raflan.

 

Se, että Maxill on yhtäjaksoisesti jatkanut toimintansa samaan tyyliin 16 vuotta, kuvaa ravintolan konstailematonta konseptia, joka perustuu hyvään ruokaan ja tuttavalliseen palveluun. Ravintolan tarjoilijat ravintolapäällikkö André Ahlbäckin johtamina tuntevat asiakkaat hyvin, ja avaran salin korkeat ikkunat sallivat ohikulkijoiden katsastaa, löytyykö ravintolasta tuttua seuraa. Kanta-asiakkaat viihtyvät ylätasanteen baarin sohvalla, josta on hyvä näkymä Korkeavuorenkadulle.

 

Maxillin asiakaskunta on vaihtelevaa ja värikästä. Joukkoon mahtuu nuorempaa väkeä, naapurikorttelien yrittäjiä, rockmuusikoita ja myös iäkkäämpiä Etelä-Helsingin herroja ja rouvia.

Maxillin ruokapuolta luotsaa keittiöpäällikkö Petri Räisänen, joka tekee tyylipuhdasta ja rehellistä ruokaa, jota voisi kutsua moderniksi helsinkiläiskeittiöksi. Menu on saanut vaikutteita Ranskasta, mutta myös pohjoismainen ruokaperinne elää listalla. Klassikoksi on muodostunut lämmin vuohenjuustosalaatti, ja listalla on aina tuhti pihvi, yleensä entrecôte.

Lounasaikaan keittiö nojaa enemmän kotiruokaan, ja silloin tarjolla on mm. paistettuja silakoita, tartarpihvi ja Wienin-leike. Maxillin keittiö elää sesonkien mukaan ja à la carte -lista vaihtuu noin neljä kertaa vuodessa. Keväällä juhlitaan tuoreella parsalla, Vappuna sali täyttyy sillilounasväellä ja syksyllä ostereiden ja merenelävien ystävät osallistuvat Maxill Seafood Meininkiin.

Maxillin keittiön tyyli on vuosien mittaan osoittanut vahvuutensa konstailemattomilla, selkeillä perusmauilla. Kauniisti ikääntyvä 90-luvun bistro voi katsoa tulevaisuuteen hyvällä itsetunnolla, kun ravintolan peruskonsepti ei paljon korjauksia enää kaipaa.

 

”Bistro-hengeltään kaupungin viihtyisin olohuone. Kortteliravintolan meininkiä. Herkullinen ruoka ja laadukas viinilista.” / ”Täyttää kortteliravintolan kaikki kriteerit, ei turhan trendikäs mutta ei myöskään kangistunut.” / ”Yhdistää hyvin skandinaavisuuden ja italialais-ranskalaisen ruokaperinteen.” / ”Hieman sivussa sijaitseva Maxill on vuosien ajan säilyttänyt korkean tason ruoan maussa, henkilökunnan palvelualttiudessa, asenteessa ja miellyttävässä ilmapiirissä.”

 

Maxill
Korkeavuorenkatu 4
00150 Helsinki
Tel. +358 9 638 873
www.maxill.fi
Varaukset: 09 638 873
Asiakaspaikat: 50
Avoinna: ma-ti 12–24, ke-pe 12–01, la 14–01, su suljettu
Hinnat: alkuruoat € 6,50–13,50, pääruoat € 15,20–23,60, jälkiruoat € 8,50–11,50. Menut € 40–44.
Signatuuriannos: vuohenjuustokrutongit salaattipedillä, wallenberginpihvi
Ravintoloitsija: Alexander Gullichsen ja André Ahlbäck
Keittiöpäällikkö: Petri Räisänen
Ravintolapäällikkö: André Ahlbäck
Sijainti: Ullanlinnassa, Korkeavuorenkadun ja Jääkärinkadun kulmassa.

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä