26 Karljohan, Helsinki
25.03.2008 15:40

Kotoisia lounaita, elegantteja ilta-aterioita
Metropolien ydinkeskustoihin kertyy usein yhdentekeviä ravintoloita; parhaat pienet lounaspaikatkin ovat yleensä hieman kauempana tai kulman takana näkymättömissä. Karljohan on juuri tällainen ravintola. Se pitää tuntea, jotta sen charmin ja laadun ymmärtäisi. Monille asiakkaille se on yhtä kuin ravintoloitsija Tuula Sundell, jonka présence on koko ajan aistittavissa.

 

Kanta-asiakkaiden osuus lounasasiakkaista on todella suuri. Ruokailu sujuu nopeasti, kun on kiire takaisin töihin, mutta rauhallisempikin tahti sallitaan. Ruoka tilataan tiskiltä, useimmiten jonottamalla, mutta jono liikkuu nopeasti. Kaikilla tuntuu olemaan sama, sopusointuinen käsitys pelisäännöistä. Henkilökuntakin on siinä luontevasti mukana, ei pomoilemassa vaan omassa roolissaan tässä yhteistyössä.

 

Sisutuskin on päivällä arkinen kuin minikanttiinissa, mutta silti omanlaisensa. Karljohan toimii kuin pikaruokaravintola, mutta tarjoaa ”oikeaa ruokaa”, joka on maukasta ja sopivasti täyttävää. ”Hyvää” siinä kaikille tutussa mielessä, jota ei tarvitse selittää.

Lounasvaihtoehdot painottuvat suomalaiseen perusruokaan ja helsinkiläiseen ravintolaperinteeseen. Makkarakastikekin on lounasgourmetia, tosin ravintoloissa harvinaista eikä siksi ihan halpaakaan.

 

Ravintoloitsijalle tällainen konsepti on myös hyvää bisnestä, kun samalla tuolilla ehtii lounaan aikana istua kolmekin asiakasta. Tällaisia lounaspaikkojahan keskustan alue kaipaisi lisää. Toivottavasti Karljohan ei kuitenkaan innostu monistamaan itseään ketjuksi; nykyinen konsepti perustuu juuri ihmisten luomaan ainutlaatuisuuteen.

Illaksi Karljohan muuttuu toiseksi, tuntemattomammaksi ravintolaksi. Tyylikkäässä pikku bistrossa on luonnetta ja romantiikkakin, pöytiin ilmestyvät puhtaat, valkoiset liinat. Suomalaisuus saa vahvoja ranskalaissävyjä. Silloin lautasilla tuoksuvat gorgonzolalla kuorrutetut etanat, hiillostettu nieriä, hieno vasikanmaksa ja Karljohanin nimikkopihvi tumman tattikastikkeen kera.

Hans Sundellin johtama keittiö hallitsee taitavasti molemmat Karljohanin tyylit. Mieltymyksestä juustoihin kertovat annoksiin käytetyt gorgonzolat, taleggiot ja parmesaanit. Viinilistalla on tasapainoisesti uutta ja vanhaa maailmaa.

Toivottavasti myös tämä puoli Karljohanista tulee tunnetummaksi, sillä lajissaan sekin on Helsingissä harvinainen.

 

”Intiimi, lämminhenkinen ja perhevetoinen ravintola, jossa on aina tarjolla reilua, hyvää ja rempseää ruokaa.” / ”Erinomainen omanrahan paikka. Maukkaat, hyvin harkitut annokset.” / ”Parasta lounasta Helsingissä, miellyttävä paikka illalla erinomaisten ruokien äärellä. Mutkaton ja ystävällisen mannermainen bistro. Kaupungin paras läskisoosi!” / ”Helsingin paras bistro.” / ”Talon erikoisherkut vorschmack ja kateenkorva ovat lähes aina listalla. Viinilista ei ole pitkä eikä kovin kattava, mutta hinnoittelu on hyvin kohtuullinen ja useimpia viinejä saa laseittain.”

 

Karljohan
Yrjönkatu 21
00100 Helsinki
Tel. +358 9 612 1121
www.ravintolakarljohan.fi
Pöytävaraukset: 09 612 1121
Asiakaspaikat: 42, terassi 16
Avoinna: ma 11–15, ti-pe 11–15 ja 17–23, la 14–23
Hinnat: alkuruoat € 6–10 pääruoat € 17–25 jälkiruoat € 7–10. Lounaalla päivän lista ja päivän hinnat.
Signatuuriannos: Poronfilee ja puolukkakastike, hiillostettu nieriä ja basilika-voikastike
Ravintoloitsija: Tuula Sundell
Keittiömestari: Hans Sundell
Ravintolapäällikkö: Tuula Sundell
Sommelier: Tuula Sundell
Sijainti: Yrjönkadun mutkassa vanhan uimahallin kyljessä, vastapäätä Hotelli Tornia.

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä