29 Panimoravintola Herman, Turku
25.03.2008 16:21

Klassinen asenne
Suojellussa, vuonna 1849 purjekangastehtaaksi valmistuneessa rakennuksessa sijaitsevaa ravintolaa ei voi juuri erehtyä luulemaan miksikään muuksi kuin mikä se on ja haluaa olla: perinnetietoinen, ranskalaisen keittiön pohjalle rakentuva skandinaavinen ruokaravintola.

 

Vuonna 1996 perustetun Panimoravintola Hermanin ajattomuutta tukevat niin sijainti, miljöö, sisustus, ruokalista kuin henkilökuntakin. Samassa linjassa ovat myös ruoka, raaka-aineet ja valmistustavat. Tarjolla on fine diningiksi rehevää, toisinaan jopa ronskia, mutta tinkimättömästi ja arvokkuudella valmistettua ruokaa.

 

Ravintoloitsija-keittiömestari Per-Erik Silverille klassisuuteen liittyy keskeisesti jatkuvuuden ajatus – on oltava malttia opetella ja kunnioittaa raaka-aineita, löytää oma linja ja kehittyä sillä hötkyilemättä ja muotioikuista piittaamatta.

”Oma henki ja oma linja syntyvät vain ajan myötä. Sitä ei nuoren ruokakulttuurin Suomessa aina ymmärretä”, Silver tuumaa. ”Hyvä ravintola kestää sukupolvelta toiselle. Olisi kiva, jos tämä ravintola olisi vielä 30 vuoden päästäkin samannäköinen.”

Pitkän uran keittiössä tehnyt Silver viihtyy yhä kokin takissa mainiosti, mutta 70-luvulta on kuljettu pitkä matka. ”Kun aikaa kuluu, näkee ja oppii uutta ja esille nousee oma ideologia ja tyyli tehdä. Sitten voi alkaa tehdä oman näköistä ruokaa.”

Lähiruoka-ajattelu on Silverin mielestä tervetullut ilmiö ravintolamaailmaan, mutta maku on loppujen lopuksi tärkeintä. Sen mukaan Hermanissa eletään: esimerkiksi kotimaista vasikan kateenkorvaa ei käytetä, jos se ei ole laadukasta, vaan raaka-aine tuodaan Ranskasta.

Usein laadukas lähituottaja on silti löydettävissä – ravintolassa käytetäänkin vain kotimaisilta vesiltä pyydystettyä kalaa. Vastapainoksi ravintolassa järjestetään vuosittain maaliskuussa äyriäisviikot, jolloin on mentävä merta edemmäs kalaan; hummerit esimerkiksi tuodaan tuoreina Kanadasta, kotimaisilla vesillä kuin tätä herkkua ei ole toistaiseksi tavattu.

Hermanin liikeideassa on keskeistä asiakaslähtöisyys ja luotettavuus. ”Tasainen laatu on tärkeää niin edustusasiakkaille kuin yksityisille. Asiakkaan on saatava hyvä tuote aina. Meillä ei tarvitse pelätä, entä jos...”, Silver sanoo.

Tasaisen laadukas tuote vaatii Silverin mukaan voimavaroja, mikä tarkoittaa hyvien raaka-aineiden lisäksi ammattitaitoista ja riittävää henkilökuntaa. ”Se merkitsee sitä, että ravintolassa on väistämättä hetkiä, jolloin henkilökuntaa on enemmän paikalla kuin asiakkaita.”

 

”Loistava ruoka, hyvä miljöö.” / ”Miljöö mitä aidoin, omat oluet hyviä ja keittiö varma.” / ”Ei ole ravintolan vika, että se sijaitsee Turussa, jossa hyvän ravintolan on kumma kyllä vaikea pärjätä. Osaamista ja makua on vaikka kuinka.”

Panimoravintola Herman
Läntinen Rantakatu 37
20100 Turku
Tel. +358 2 230 3333
www.ravintolaherman.com
Pöytävaraukset: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Asiakaspaikat: Ravintolasali 120 / oluttupa 60 / terassi 160 (15.4–31.10 välisenä aikana)
Avoinna:ma-pe 11–23, la 14–23, su 14–21
Hinnat: alkuruoat € 9,80–13,60, pääruoat € 16,00–26,00, jälkiruoat € 9,00–10,00. Menut € 34,00–62,00.
Signatuuriannos: Haudutettua karitsanpotkaa, yrttikuorrutettua karitsanfileetä ja timjamikastiketta
Ravintoloitsija: Per-Erik Silver
Keittiömestari: Jukka Arvela / Per-Erik Silver
Ravintolapäällikkö: Simo Lehikoinen
Sijainti: Aurajoen rannalla, Suomen Joutsenen ja Aurajoen ylittävän Föri-lautan lähellä.

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä