|
Laaturuoan kortteliravintola Aurajoen rannalla Mami sijaitsee yhdellä Suomen hienoimmista liikepaikoista: potunheiton päässä Turun tuomiokirkosta. Keskiaikaisen Suomen ytimestä, Vanhalta suurtorilta ravintolan erottaa vain vesi: Aurajoki virtaa verkkaisesti melkein 50-paikkaisen ravintolan ikkunan alla. Ollaan siis suomalaisen kulttuurihistorian ytimessä.
Irvileukojen mukaan Suomen sivistys lähti Turusta, eikä koskaan palannut. Into, jolla kaupunkilaiset ovat ottaneet vastaan laadukasta kortteliravintolaperinnettä arvoiseensa asemaan palauttavan Mamin, viestii kuitenkin toista. Ja toki vieraat kauempaakin ovat löytäneet tiensä keväällä 2007 avattuun ravintolaan.
”Ajatuksena oli alusta alkaen tehdä laadukas kortteliravintola, jonka asiakaskunnassa olisi hajontaa vauvasta vaariin. Ainakin se näyttää toteutuneen”, kertoo Marko Rauhala, joka vastaa keittiöstä Mikko Piipposen kanssa.
Ravintolan toimintamalli tukee kantavaa ideaa maanläheisestä ja asiakkaansa tuntevasta kortteliravintolasta. Mamia pyörittävä ydinjoukko omistaa ravintolan, ja ravintola on sitä miltä näyttää, kyse ei ole mistään markkinointikonseptista.
”Meiltä kaikilta on omat rahat kiinni, joten asenne pysyy aidosti nöyränä”, Rauhala sanoo ja viittelöi vieressään istuvaan ”emäntään”, Sari Espolaan ja pienen keittiön Rauhalan kanssa jakavaan ”keittäjään” Mikko Piipposeen. ”Lisäksi meillä on kolme loistavaa työntekijää.”
Mami on toiminta-ajatuksensa näköinen: pieni ruokasali yhdistää toimivasti lämmintä retrohenkeä ja postmodernin leikkisää asennetta sortumatta teennäisyyteen. Siihen on käytetty selvästi enemmän sydäntä, vaivaa ja ajatusta kuin riihikuivaa rahaa.
Ennen Mamia Rauhala työskenteli viimeksi Roccassa. Siirtyminen fine dining -keittiöstä kortteliravintoloitsijaksi ei ole kaduttanut. ”Siitä vain koen hieman huonoa omaatuntoa, ettei ruoan kehittämiseen ja sellaiseen pysähtymiseen oikein jää aikaa.”
Mamin ruokalinjaa määriteltäessä Sari Espola ottaa jälleen esille kortteliravintola-käsitteen. Asiakaskunta maksaa pääosin omalla rahallaan ja kanta-asiakkaiden osuus on suuri. Ruoka on rustiikkiin ja kotimaiseen kallellaan.
”Porsaankylkeä, härän rintaa, muikkua, silakkaa, siikaa, maksaa ja ankkaa”, Piipponen ja Rauhala luettelevat vuorotahtia Mamin linjaa kuvaavia suosikkiraaka-aineita. ”Pyrimme aina käyttämään myös edullisempia osia. Itse asiassa listalla nyt oleva marmorifilee on kallein raaka-aineemme koskaan.”
Mami toimii kahdella vaihteella: arkilounaalla mennään kotiruoan hengessä, suppea à la carte -lista vaihtuu usein. Alku, pää- ja jälkiruokia on neljä kutakin ja pääruoista yksi on aina kasvis.
”Päivällä tehdään järkyttävän krouvia ja illalla vähän vähemmän krouvia, mutta kuitenkin krouvia”, Rauhala linjaa. ”Iloinen yllättäjä Aurajoen rannalta.” / ”Tekijöiden rakkaus ruokaan maistuu myös lautasella.” / ”Huippuammattilaiset sekä keittiössä että salissa.” / ”Pääkaupungin ulkopuolella yksi parhaista. Loistoruoka, hyvät viinit, ja edullisesti! Ehdottomasti Turun ykkönen.” / ”Mukava fiilis, rento, myös keittiö osallistuu salityöskentelyyn, hyvä ruoka, mutta hieman suppea valikoima. Lista tosin vaihtuu usein.” / ”Huippuruokaa ja viinejä kotiruoan hinnalla.” Ravintola Mami Linnankatu 3 20100 Turku Tel. +358 2 231 1111 www.mami.fi Pöytävaraukset:
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Asiakaspaikat: ravintolasali 50 / terassi 40 Avoinna: ma 11–15, ti-pe 11–22, la 13–22 Hinnat: alkuruoat € 8–12, pääruoat € 16–23, jälkiruoat € 4,50–6,50 Signatuuriannos: Mamin etanat Ravintoloitsijat: Marko Rauhala, Mikko Piipponen ja Sari Espola Keittiömestarit: Marko Rauhala ja Mikko Piipponen Ravintolan emäntä: Sari Espola Sommeliére: Ville Immala Sijainti: Vanhan Turun ytimessä, Aurajoen rannalla Tuomiokirkkonäkymin.
|
Sadonkorjuu – Olutfestivaali tarjoaa enn...
Eikö ravintolamaailmassa tapahdu mitään uutta. Koko hyvänä pidetystä viisi tä...
Teerenpeli avaa mallasviskille pyhitetyn...
Eikö ravintolamaailmassa tapahdu mitään uutta. Koko hyvänä pidetystä viisi tä...
Olutmestari 2011 -kisan 10 finalistia va...
Eikö ravintolamaailmassa tapahdu mitään uutta. Koko hyvänä pidetystä viisi tä...
2010 - 38. Wanha Laamanni, Porvoo
Söin 16.5.2010 Porvariston menun Wanhassa Laamannissa, oli niin hyvä, ettei j...
Black Velvet Design Cocktail (kilpailuku...
Jameson 3cl lickor 43 1cl 1,5cl gordial lime Granaatti-omena karpalomehu ...