37 Ristorante Gastone, Helsinki
26.03.2008 10:21

Oikea ristorante keskellä Helsinkiä

Missä Italian ystävä kävi syömässä ennen kuin oli Gastonea? Helsingissä ei pitkään aikaan ollut kunnon italialaisravintolaa, vaikka lomamatkailu oli jo ehtinyt kerätä saapasmaan välimerelliselle keittiölle massoittain ystäviä. Mielikuvat olivat tietysti usein pizzojen ja pasta bolognesen tasolla, mutta oikea tieto levisi vauhdilla.

 

”Loistava ruoka. Kiva palvelu ja miljöö”, Gastonea kiiteltiin vuoden takaisessa äänestyksessä.

Gastone ihastuttaa asiakkaita ja samalla rikastuttaa helsinkiläis-italialaista keittiötä. Ensimmäisenä opetuksenaan Lennart Sukapään keittiö jättikin pizzat pois listoilta. Pasta sen sijaan on hyväksytty suomalaisittain lämpimien pääruokien joukkoon. Perusitalialaista on sekin, että jäätelöt ja pasta saadaan lähituotantona Helsingistä ja että leipä ja liemet valmistetaan itse.

Ravintolan antipastot ovat maukkaasti ja monimuotoisesti italialaisia suupaloja, pastat ja lampaanfileerisotto ansiosta suosittuja. Pääruokalista koostuu kokonaan hiiligrillatusta kalasta ja lihasta. Dolci-osasto koostuu moderneista klassikoista tiramisusta pannacottaan – ja tietysti talon jäätelöön. Keittiön erityispiirre on luomutuotteiden käyttö mahdollisimman monissa listan annoksissa.

Suomalaiset arvostavat sitäkin, että annokset ovat runsaita. Korkeavuorenkadun Italiassa nälkä lähtee.

Tummaan puuhun ja tekstiilien lämpimiin väreihin perustuva sisustus tekee ravintolasalista monen mielestä yhden kaupungin viihtyisimmistä. Myös salihenkilöstön ystävällisyys ja taito ovat vuosien mittaan saaneet paljon kiitosta osakseen.

Talon espresso maistuu aterian jälkeen, ja ruoansulatuslääkkeenä käytettävä grappavalikoima on mittava. Viinilista edustaa kattavasti ja mielenkiintoisesti saapasmaan tunnettuja viinialueet Alpeilta Sisiliaan.

Hinta-laatu -suhdetta pidetään yleisesti järkevänä. Moni kiittää Gastonea aivan erityisesti siitä, että keittiö toimii vielä kello 23:n jälkeenkin.

 

”Pieni, tunnelmallinen, hyvän palvelun varma valinta. Suomen paras italialainen ravintola.” / ”Rento mutta asiallinen ravintola, ruoka hyvää ja annokset runsaat, iloinen palvelu.” / ”Palvelu parasta kaupungissa. Ruoka hyvää ja aidohkoa italialaista. Mukava, sujuva ravintola.”

 

Gastone
Korkeavuorenkatu 45
00130 Helsinki
Tel. +358 9 666 116
www.gastone.fi
Pöytävaraukset: 09 666 116 tai Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Asiakaspaikat: 75
Avoinna: ma-pe 11.30–24.00, la 14–24, su 15–23
Hintataso: alkuruoat € 8,80–14,50, pääruoat € 17,40–26,50, jälkiruoat € 6,50–7,50
Signatuuriannos: Grillattua maksaa ja punaviini-rypälekastiketta.
Suosikkijuoma: Limoncello Royal
Ravintoloitsija: Lennart Sukapää
Keittiömestari: Marko Honkanen
Ravintolapäällikkö: Marjut Tuominen
Sijainti: Korkeavuorenkadun Esplanadin puoleisessa päässä, vastapäätä ravintola Meccaa.

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä