40 Tiiliholvi, Tampere
26.03.2008

40 vuotta huipulla
Ravintola Tiiliholvin klassikkoasemaa on hankala horjuttaa. Saara Sinivuoren Aleksin Ravintolat Oy:n tunnetuin yksikkö on pysynyt Tampereen ravintolakentän ykkösketjussa jo neljän vuosikymmenen ajan, 40-vuotista taivalta juhlitaan koko vuoden 2008.

 

Ravintolasta on tullut laadun maamerkki: ei ainoastaan tamperelaisille, vaan myös herkuttelijoille ympäri maailman. ”Kaikki lähtee laadukkaista ja tuoreista raaka-aineista ja niiden oikeasta käsittelystä”, keittiömestari Hannu Virtanen painottaa. ”Käytämme paljon myös pitkää kypsytystä vaativia ruhonosia. Kotimaisilta kasvattajilta löytyy loistavia raaka-aineita, joiden parissa on ilo työskennellä.”

Tiiliholvi uskoo skandinaavisen keittiön voimaan. Tarjolla on vain puhtaita, selkeitä ja tiiviitä makuja. Nelisen kertaa vuodessa vaihtuvalla ruokalistalla on lähes aina poroa, haukea, ahventa, kuhaa, sieniä ja marjoja.

Signatuuriannos Poroa kahdella tavalla sisältää ylikypsäksi haudutettua niskaa ja rosmariinivoissa paistettua fileetä. Niskan pitkä kypsennys matalassa lämmössä tuo poron loistavan maun hienostuneesti esiin. Lisukkeina kuohkeaa puikulaperunapyreetä ja portviinikastiketta.

Tiiliholvin menestys ei tietenkään perustu pelkkään ruokaan, vaan kokonaiskonseptin hallintaan, jossa salia vetävällä ravintolapäällikkö Merja Orkosalolla ja hovimestari Tarja Muttosella on kirkas rooli. Palvelu on aina asiakaslähtöistä.

Myös Tiiliholvin Samppanjabaari on löytänyt nautiskelevat tamperelaiset ja kauempaankin saapuvat ihmiset. Yritysasiakkaiden seurassa herkuttelu Kauppakadun tunnelmallisessa holviravintolassa on puolestaan ollut tuttua Tiiliholvin alkuajoista lähtien.

”Erilaiset kongressit ja kaupunkitapahtumat näkyvät meillä heti. Toisaalta myös nuoremmat yksityiset ravintola-asiakkaat löytävät Tiiliholviin yhä useammin. Ruoanlaitto on nouseva trendi”, Virtanen painottaa. ”Meillä voi käydä maistamassa, kuinka hyvää ruoka voi olla. Sloganimme mukaisesti haluamme tuoda elämyksiä arjen keskelle.”

 

”Kunnon klassikko.” / ”Lounaskokonaisuus erinomainen.” / ”Maukasta ruokaa tunnelmallisessa miljöössä.” / ”Ruoka on kauniisti aseteltu. Palvelu on ystävällistä ja huomaavaista. Miljöö sinänsä ainutlaatuinen, mutta kaipaa ehostamista.”

Ravintola Tiiliholvi
Kauppakatu 10
33210 Tampere
Tel. +358 3 272 0231
www.aleksinravintolat.fi/tiiliholvi
Pöytävaraukset: 03 272 0231, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Asiakaspaikat: 168
Avoinna: ma-pe 11–15 ja 17–24, la 13–24
Hinnat: alkuruoat € 10–13 , pääruoat € 24–27, jälkiruoat € 10
Signatuuriannos: Poroa kahdella tavalla
Ravintoloitsija: Saara Sinivuori, Aleksin Ravintolat Oy
Keittiömestari: Hannu Virtanen
Ravintolapäällikkö: Merja Orkosalo
Hovimestari: Tarja Muttonen
Sijainti: Tampereen ydinkeskustassa Ylioppilastalon kellarissa.

Kommentit (0)
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa kommentteja!

!joomlacomment 4.0 Copyright (C) 2009 Compojoom.com . All rights reserved."

 

Nicolas-Feuillatte

Kirjaudu

username
password