|
Japanilainen uusi aalto Japanilaisen ruoan suosio on kasvanut Suomessa tasaisesti sushibuumin myötä. Maailman metropolit ovat jo täynnä sushiravintoloita ja erityisen suurta mainetta ovat saavuttaneet japanilaiset luksusravintolat kuten Nobu, Zuma ja Umu. Nämä edustavat modernia japanilaista keittiötä, jossa ravintolan kokki tulkitsee esteettistä ja ikivanhaa japanilaista ruokakulttuuria. Suomessa uutta japanilaista keittiötä edustaa Hotelli Kämpissä sijaitseva ravintola Yume, joka eroaa Suomen kaikista muista japanilaisista ravintoloista.
Iso osa Yumen tunnelmasta perustuu sisustukseen, jossa vaaleat värit, luonnon kivi, vesi, puu ja kangas luovat japanilaisen harmonisen tunnelman. Aivan kuten esimerkiksi Lontoon Nobu, myös Yume sijaitsee luksushotellissa, joka lisää ravintolan kansainvälistä tunnelmaa ulkomaisilla asiakkailla.
Yumen keittiömestariksi siirtyi viime vuonna Andreas Toth, jonka menu jaetaan sushiin ja sashimiin ja sen jälkeen keittoihin, tempuraan, kala- ja liharuokiin. Ruokalistalla annoksia ei lajitella alku- tai pääruokiin, vaan asiakas kokoaa illallisensa monesta eri pienestä annoksesta. Lämpimällä puolella suosikeiksi ovat nousseet paahdettu ankka ja härkää tataki, jota saa myös japanilaisten suosimasta huippuluokan Wagyu-naudasta. Menuissa löytyy koko pöytäseurueen Omakase-menu tai sushi-dinner, jossa koko ateria katetaan pöytään. Viinilistalla löytyy sekä uuden maailman että nimekkäitä vanhan maailman viinejä, japanilaista luumuviiniä, Umeshua, ja seitsemää eri sakea.
Yume on vakiinnuttanut paikkansa Helsingin japanilaisessa ravintolatarjonnassa esteettisellä sisustuksellaan ja keittiötiimin tulkinnalla modernista japanilaisesta keittiöstä.
”Piristävän erilainen, moderni ja tyylikäs, sushit ja muu ruoka herkullista ja maukasta. Yllätti ensimmäisellä vierailulla pitkästä aikaa todella positiivisena kokemuksena eikä ole pettänyt seuraavillakaan vierailuilla.” / ”Yksi parhaimpia keittiöitä Helsingissä, ruoka on aina kokemus ja erinomaista. Sali on kaunis ja lempeä tunnelmaltaan. Japanilaisuus korostuu sopivin pienin elein.” / ”Elämys ja kokemus.” / ”Tuttuja raaka-aineita täysin uusilla tavoilla, mutta tietysti myös perinteisiä japanilaisia raaka-aineita taidokkaasti valmistettuna.” / ”Tasokkaan viinilistan ohella saatavilla laaja valikoima erityyppisiä sakeja. / ”Erittäin ystävällinen, suorastaan sydämellinen palvelu.” / ”Palvelu iloisen ammattitaitoista ja hymyilevää.”
Yume Kluuvikatu 2 00100 Helsinki puh +358 9 5840 9356 www.palacekamp.fi Pöytävaraukset: 09 5840 9356 Asiakaspaikat: 90 Avoinna: ti-la 17.30–24.00, su-ma suljettu Hinnat: alkuruoat (sushi ja sashimi) € 2,90–14,30, pääruoka € 4,70–27,80 jälkiruoka € 10,60. Menu € 75. Signatuuriannos: tonnikalatartar, paahdettua ankkaa, Omakase-menu Ravintoloitsija: Palace Kämp Group Keittiöpäällikkö: Andreas Toth Ravintolapäällikkö: Kirsi Ojanperä Sommelier: Miki Lehtinen Sijainti: Kämpin hotellissa Kluuvikadulla varrella. |