2009, 13. Matala, Oulu
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Anssi Juntto   
15.09.2009 09:14

Raaka-aineiden perusmaut kunniaan
Keskeisellä paikalla Oulun kauppatorin laidalla sijaitsevan Ravintola Matalan asiakaskunta on laaja. Sen laadukas ja itse tehty ruokatuote maistuu niin liikemiehille pariskunnille kuin perheillekin.

Ravintola Matalalla ei ole yhtä selkeää signatuuriannosta, mutta sen yllätysmenu on ollut käsite jo pitkään. Pari kertaa viikossa vaihtuva yllätysmenu ei sisällä annoksia normaalilta ruokalistalta, vaan se valmistetaan ihan varta vasten varatuista raaka-aineista.

Yhtä lailla asiakkaat ovat löytäneet yllätysmenun rinnalle kehitetyn talon nimikkomenun Menu Matalan, jonka keittiömestari Jouni Moilanen rakentaa kulloinkin listalla olevista annoksista. Menu Matala jos mikä kuvastaa ravintolan perusideaa.

Ravintola Matala vannoo skandinaavis-ranskalaisen keittiön nimeen. Ruokatuote pohjautuu perinteisiin valmistusmenetelmiin, joita sovelletaan tähän päivään. Annoksissa tuodaan esille raaka-aineiden hyviä perusmakuja. Raaka-aineet taas hankitaan mieluiten lähialueiden tuottajilta.

Lounas palasi Ravintola Matalan ohjelmistoon helmikuun alussa.

”Lounaslistalla on pari alkuruokaa, pari pääruokaa ja yksi jälkiruoka. Tuotteet ovat saman tyylisiä kuin à la carte -listalla mutta vähän simppelimmin tehtyjä. Ja tietysti kohtuuhintaan. Lista vaihtuu viikoittain”, ravintolapäällikkö Tomi Räsänen kertoo.

Ravintolan henkilökunnassa on tapahtunut monia muutoksia viimeisen vuoden aikana. Salin puolella uusi ravintolapäällikkö Tomi Räsänen on saanut aisaparikseen hovimestari Hannu Eräluodon, kun taas keittiö on vahvistunut toiseksi keittiömestariksi pestatulla Sami Puumalaisella.

Merikapteeni Jacob Wilhelm Callmeijerin vuonna 1845 rakennuttamaan korkeakivijalkaiseen rakennukseen loihdittua ravintolatilaa laajennettiin kahdella kabinetilla viime syksynä. Uudet tilat voi myös yhdistää yhdeksi 35-paikkaiseksi kokonaisuudeksi. Nykyaikaisella kokoustekniikalla varustettujen kabinettien sisustus on linjassa salin kanssa. Muutostyöt on tehty vanhaa kunnioittaen, vanhaa seinäpintaakin on näkyvillä.

Matala
Rantakatu 6
90100 Oulu
Puh. 08 333013
www.matala.fi

”Oulun ylpeys. Käykää itse syömässä niin tiedätte. Se on siinä!” / ”Teknologiakaupungin tasokkain ruokaravintola, missä ruoan taso ja palvelu eivät petä koskaan.” / ”Viihtyisä ravintolamiljöö. Annoksissa sopivassa suhteissa perinteisiä ja moderneja elementtejä. Kiitettävä viinilista.” / ”Matala pitää yllä pohjois-suomalaista lähiruokakulttuuria sopivasti eurooppalaisella keittiöllä maustettuna. Erinomainen ja huomioiva palvelu. Ruokatuotetta tukee Suomen paras viinilista.” / ”Henkilökunta on kunnianhimoista.”



 

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä