2009, 14. Nokka, Helsinki
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Christer Lindgren   
15.09.2009 09:20

Fine dining -kulttuurin suomalaisin huippuravintola
Ravintola Nokka on jo vuosia kehittänyt selkeää, suomalaista, parhaisiin raaka-aineisiin perustuvaa gastronomiaansa. Alun perin Markus Maulavirran kehittämä ruoka-ajatus perustuu usein henkilöinä tuttuihin tavarantoimittajiin, tarkkaan raaka-aineiden valintaan ja huolelliseen valmistukseen. Nykyinen keittiöpäällikkö Marko Palovaara on jatkanut pieteetillä samoilla linjoilla ja antanut ruokiin omat persoonalliset vivahteensa.

Nokassa jokaisella annoksella ja raaka-aineella on tarinansa, johon liittyy suomalaisia tiloja ja aitoja, työtään rakastavia ihmisiä. Sama pätee myös tuontituotteisiin ja Nokan lasiseinäisen viinikellarin virkaa ajavan huonetilan juomiin.

Tuloksena on ruokaelämys, joka on valovuosien päässä volyymituotannosta ja megakaupoista. Kaikki on käsin poimittua, huolella käsiteltyä, tuoretta ja aitoa. Ei ihme, että vaativat ulkomaalaiset asiakkaat usein hakeutuvat suomalaisen ruoan ääreen juuri Nokassa.

Vierasta ihastuttavat myös kaunis, punatiiliseen makasiinitaloon sijoitettu ravintolamiljöö ja miellyttävä, rauhoittava ilmapiiri ja osaava, hymyilevän ystävällinen salihenkilöstö.

Tunnelmallisessa salissa tarjotaan nykyään ainutlaatuinen ruokakokemus, jonka pohjana keittiö käyttää lähiruokaa Suomen parhailta pientuottajilta. Useimmat tavarantoimittajat ovat mediastakin tuttuja alansa huippuja: ankoistaan kuuluisa Alhopakka, Bovikin luomulammastila, Sallan villiporotuotteiden kärkinimi Maltiolan Jaloste, kyyttöjuustotuotannon edelläkävijä Laitilan juustola ja niin edelleen.

Kotimaisen kalan vaikeinakin aikoina Nokka pitää tarjolla sellaisia herkkuja kuin tuore Pyhämaan rautu. Marko Palovaara etsii listoilleen myös uusia suomalaisia makuelämyksiä. Yksi näistä on gastronomiamme uusi aarre, suomalainen metsätryffeli.

Tarjolla ovat myös pienjuustoloiden parhaat maut ja hienostuneiden tuontiviinien rinnalla myös omien marjatilojemme parhaat viinit.

Parhaistakin parhaimmille tavarantoimittajilleen Nokka on myöntänyt V.I.P. – Very Important Producer -nimikkeen. Raaka-aineiden valinnassa otetaan huomioon niin luonnonmukainen kasvatus kuin tuotannon eettisyyskin.

Nokka
Kanavaranta 7
00160 Helsinki
Puh. 09 6128 5600
www.royalravintolat.com

”Suomiruoka ja alkuperä kunniaan.” / ”Lähiruokaan ja pientuottajiin panostavilla ravintoloilla on eroja. Nokka on aina kuulunut niiden kärkikaartiin, mutta tähti on kirkastunut entisestään Marko Palovaaran otettua keittiön vetovastuun.” / ”Erinomainen ruoka, erinomainen palvelu, loistava atmosfääri, ja baari on ainutlaatuinen!” / ”Parhaat raaka-aineet, erinomainen toteutus ja taitava, huomaavainen palvelu.” / ”Palvelu on lämpimällä tavalla asiallista ja sopivan etäistä ja erittäin ammattitaitoista.” / ”Tosi ilahduttava kokemus.”


 

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä