|
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Anssi Juntto
|
|
15.09.2009 09:25 |
|
Elämyksiä lähiruoasta Ounasvaaran huipulla sijaitsevan Lapland Hotel Sky Ounasvaaran ravintolasta avautuu näkymät laajalle Rovaniemen ympäristöön. Hulppeat maisemat ovat omiaan korostamaan näköalaravintolan ruokatuotetta. Ravintolan filosofiana kun on tuottaa mieleenpainuvia ruoan ja juoman yhdistelmiä korostamalla asiakaslähtöisyyttä ja elämyksellisyyttä.
Lapland Hotel Sky Ounasvaaran keittiössä vannotaan lähiruoan nimeen. Keittiöpäällikkö Tero Mäntykangas ja keittiömestari Antti-Sakari Lindholm ovatkin pystyneet hyödyntämään lähialueiden pientuottajia ja hienoja lappilaisia raaka-aineita tehokkaasti.
Kaksikon suhtautuminen lähiruokaan ei kuitenkaan ole fanaattista, eikä koko ruokalistaa yritetäkään tehdä sinivalkoiseksi. Hyviä raaka-aineita on muuallakin. Esimerkiksi ankanmaksa ja tryffeli tulevat Ranskasta.
Hotellin yhteydessä toimiminen tuo keittiölle haasteita. 300-asiakaspaikkaisessa ravintolassa annosten määrät ovat suuria, mutta henkilökunnan kunnianhimoinen asennoituminen työhön takaa ruoan tasalaatuisuuden.
Sitoutunut ja motivoitunut henkilökunta on Sky Ounasvaaralle tärkeä asia. Paikan miehityksessä ei ole tapahtunut kovin suuria muutoksia vuosien varrella, mutta viinimestari-ravintolapäällikkö Sanna Gullsténin lähtö pääkaupunkiseudulle on tuonut uusia haasteita. Vaikka Gullsténin perintö näkyy yhä viinilistassa, kehittää henkilökunta itseään koko ajan.
Asiakkaat ovat kiitelleet Sky Ounasvaaraa sen rohkeista ja omaperäisistä kokeiluista. Monet ovat saattaneet aluksi epäillä esimerkiksi lakritsin soveltuvuutta kastikkeeseen.
Lakritsin toimivuudesta kertoo jotain se, että ravintolan signatuuriannos on ollut jo vuosikausia myyttistä Sallan villiä poroa ja mustapippurilakritsikastiketta. Annokseen tehdään pieniä uudistuksia ruokalistan vaihtumisen yhteydessä. Pääraaka-aine hankitaan aina sallalaiselta poronjalostajalta Hannu Lahtelalta.
Sky Ounasvaarassa ei pelätä säväyttää esillepanonkaan suhteen. Ankanmaksaterriini lisukkeineen esimerkiksi tarjoillaan toisinaan hauskasti kaupan maksalaatikon alumiinivuoasta. Rasian päällä on kansi, johon on raapustettu annoksen valmistusohjeet.
Lapland Hotel Sky Ounasvaara 96400 Rovaniemi Puh. 016 323400 www.laplandhotels.com
”Skyn keittiö on ollut pinnalla jo yli 10 vuotta. Haasteena on se, että se toimii hotellin yhteydessä, muutaman kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta.” / ”Pohjoisen huippuravintola varustettuna kauniilla maisemalla.” / ”Täällä voit kirjaimellisesti maistaa palan taivasta!” / ”Ruoka kestää vertailun Michelin-tähti -ravintoloille.” / ”Lautasella on iloa, huumoria ja ennen kaikkea hyviä makuja!” / ”Ruoka on kerta toisensa jälkeen aina tasokasta, yllättävää, puhdasta ja laadukasta.” / ”Virttyneestä salista viis. Kiistatta taidokkain Pohjoisen ruokaravintola. Vetää vertoja parille pääkaupungin tähtipaikallekin.” / ”Paitsi paikallisuutta, myös suurta maailmaa” / ”Mieletön palvelu, noin positiivisesti ajatellen.”
|