|
Pohjois-Italian eleganssia kauppatorin laidalla Kuka muistaa, mitä Sasson tilalla Apteekinkulmassa oli vajaat viisi vuotta sitten? Carola Rytsölän suunnittelema elegantti italialaisravintola istui heti paikalleen, kuin se olisi ollut siinä aina. Sama ajattomuus leimaa Sasson ja Fishmarketin yhteisen ravintolanjohtajan Hannu Arokon mukaan koko ravintolakonseptia. Kehitystä ja muutosta tapahtuu toki koko ajan. Mutta se tehdään niin hienovaraisesti, että syntyy mielikuva, kuin näin olisi aina ollut.
Sasson sisäänkäynti on houkutteleva, ja ravintola näyttää hienolta, modernilta, arvokkaaltakin, kuin astuisi milanolaiseen ravintolaan. Sen hintamielikuva on korkeampi kuin mitä se todellisuudessa on. Italialaisuus puree hyvin. Ja italialainen ruokalista yleensä sopii kaikille, siltä löytyy jokaiselle jotakin.
Ruokafilosofialtaan Sasso tunnustautuu pohjoisitalialaiseksi, vaikkei siitä puhdasoppisesti kiinni pidäkään. Perustana ovat hyvät raaka-aineet, yksinkertaiset maut, ei liikaa kikkailua. Kolme-neljä raaka-ainetta lautasella ja keskitytään niihin, laatuun, viimeisteltyyn ulkonäköönkin, mutta ei pelkästään siihen. Yksinkertainen on kaunista.
Italialaiset raaka-aineet ovat luonnollisesti hyvä asia, minkä rinnalla myös kotimaiset toimivat erinomaisesti. Esimerkiksi siika sopii tavattoman hyvin italialaiseen keittiöön, herkkutateista puhumattakaan. Talvella listalla on tuhteja keittoja modernein näpäytyksin, esimerkiksi herkkutattikeiton kruununa bresaola crema.
Perinteisiä italialaisia ovat carpaccio, joka toistuu listalla ajoittain erilaisin lisäkkein, ja tiramisu erilaisissa muodoissa vuoroon perinteisenä, vuoroon modernimpana, esimerkiksi kahviliköörillä maustettuna kakkuna mascarponejäätelön kera. Ja vaikkei parsa erityisen italialainen erikoisuus olekaan, on se vahvasti mukana kevään listalla.
Juomapuolella italialaisten laatuviinien osuus on hallitseva. Sekä vaativia että hyvinkin helppoja, kaikkialta Italiasta, ei vain pohjoisesta. Poikkeuksena säännöstä listalla on myös muutama uuden maailman viini, joilla niilläkin on jokin kytkös Italiaan. Erikseen kannattaa mainita niin ikään upea grappavalikoima.
Myös palvelufilosofia on eleetön, huomaavaisen ystävällinen. Periaatteena, että otetaan kiitos vastaan ja tehdään vielä paremmin.
Sasson organisaatiossa on viimeaikoina tapahtunut jonkin verran muutoksia. Hannu Arokon lisäksi uusi henkilö on keittiöpäällikkö Marko Laine, joka vastaa myös Fishmarketin keittiöstä. Pysyvyyttä sen sijaan edustavat tuotteisiin hyvin sitoutuneet kunnianhimoiset keittiö- ja salitiimit. Ja uskollinen asiakaskunta.
Sasso Pohjoisesplanadi 17 00170 Helsinki Puh. 09 1345 6240 www.palacekamp.fi
”Ikihyvä italoruoka saa täällä uutta twistiä. Jokainen annos on kiinnostava, hyvin ja taidokkaasti toteutettu.” / ”Italialaisuuteen pyrkivien ravintoloiden helmi: aitoja makuja, huomaavaista palvelua.” / ”Miljöö miellyttää, herkkää ruokaa, vahvalla ammattitaidolla.” / ”Mukavia ruokayhdistelmiä, ja pieniä annoksia saa maisteluun jos haluaa käydä koko listan läpi.” / ”Hyvä ja rento fiilis palvelussa.” / ”Loistava staffi.” / ”Henkilökunta on ystävällistä ja palvelualtista.” / ”ksi Suomen parhaimpia valikoimia italialaisia viinejä.”
|