2009, 22. C, Tampere
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Markku Makkonen   
15.09.2009 10:33

Yllättäjä yllättää
C:tä ei voi syyttää hitaaksi hämäläiseksi.

Viime vuoden elokuussa Tampereen Rautatienkadulle avattu ravintola kohosi suoraan kaupungin laadukkaimpien ruokapaikkojen joukkoon. Syitä tähän ovat omistajakaksikon kokemus ja asiantuntemus.

Sommelière Christina Suominen on toiminut alalla jo 30 vuotta, keittiömestari Ilkka Isotalo puolestaan puolet siitä. Ravintola Näsinneulan palveluksessa ollessaan toisiinsa tutustunut kaksikko toteutti yhteisen unelman omasta ravintolasta, kun C:n tiloissa aiemmin 14 vuotta toiminut Ristorante Perla tuli myyntiin.

C ei kuitenkaan ole suora jatke kiitetylle italialaispaikalle.

"Emme ole määritelleet C:lle erityistä ideologiaa. Italialainen ruokakulttuuri on hienoa, mutta maailmassa on paljon muitakin tapoja luoda upeita makukokemuksia", Christina Suominen painottaa.

C haluaa yllättää asiakkaansa tuoreilla tavoilla käsitellä tuttujakin raaka-aineita.

"Haluamme murtaa myytin säännöllisin aikavälein uusiutuvista ruokalistoista. Hankimme eriä korkealaatuisia raaka-aineita, ja kun ne loppuvat, menu muuttuu", Suominen kertoo.

Metodi toimii. C:n käyttöaste on ollut alusta asti korkea. Kanta-asiakkaat myös seuraavat kiinnostuneina, milloin menu vaihtuu.

"Tavoitteenamme on olla mielenkiintoinen ja hyvällä tavalla tunnettu ravintola. Ruoat tehdään yksinkertaisella tavalla, eikä selkeäpiirteisyydestä livetä", Suominen lupaa.

"Meille on helppoa ja mutkatonta tulla viihtymään".

Sommelière Suominen korostaa myös viinin merkitystä onnistuneelle kokonaisuudelle.

"Ruoka ei yksinkertaisesti aina pärjää ilman oikeaa viiniä. Ruoan ja juoman extreme-henkiset yhdistelmät ovat vahvoilla meillä. C:ssä on odotettavissa mm. menu, jossa yksi viini sopii yhteen jokaisen ruokavaihtoehdon kanssa", Suominen paljastaa.

C
Rautatienkatu 20
33100 Tampere
Puh. 03 222 7446
www.ravintola-c.fi

”Suurella sydämellä kruunattu pitkän linjan palveluosaaminen ja nuoren, mutta taitavan keittiömestarin yhteistoiminta vain toimii.” / ”Pieni, idyllinen, raikas uusi tuulahdus Tampereen ravintolamaailmassa. Erityistä plussaa ilahduttavalle kattaukselle ja sille, että ruoat valitaan viineille eikä päinvastoin.” / ”Pieni ja näennäisesti vaatimaton, sisäisesti suuri joka mittarilla.” / ”Ihana Christina toteutti vihdoin unelmansa ja asiakkaana ollessa tuntuukin kuin leijuisi pilvien päällä, niin hyvää on kaikki!” / ”Jokainen kaupunki tarvitsee tällaisen kortteliravintolan.” / ”Hurmaava paikka. Vei sydämen ja kielen mukana. C osaa hommansa!


 

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä