|
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Christer Lindgren
|
|
17.09.2009 07:25 |
|
Kurssi ylöspäin – makujen puolesta Porilainen Bucco on viidessä vuodessa rakentanut vahvan maineen hyvän ruoan ravintolana laajalti ympäri Suomenniemeä. Vaikka ollaan matkan päässä maan isoimmista keskuksista, Buccossa herkuttelee myös alueen yritysten monet kansainväliset vieraat.
Tunnettu ja arvostettu on myös tv:stä ja kirjoistaankin tuttu chef Jani Lehtinen. Rysän päältä ¬– Siikahyvä ruokakirja rakensi Buccolle vahvat pohjat kalaruokien osaajana, tv-ohjelma Mamma mia -ohjelma ja kirja Mamman murkinoissa taas toivat esiin Lehtisen rakkauden rehevään italialaiseen maalaisruokaan.
Ravintoloitsijan sukulaissuhteet ovat luoneet myös mainiot yhteydet italialaisiin tuottajiin. Niinpä myös Buccon kaapeista ja hyllyiltä löytyy herkkua monenmoista, esimerkiksi huippulaatuista oliiviöljyä, suussa sulavaa Culatello-kinkkua ja houkuttelevia Italian-juustoja. Silti Bucco on muutakin kuin Italia: pohjoismainen, suomalainen, porilainen ja joskus tyylikäs crossaava globetrotter.
Kansainvälisyys on muutenkin tärkeä asia ravintoloitsija ja keittiömestari Lehtiselle. Käytännössä tämä ilmenee muun muassa aktiivisena vaikutteiden keräilynä Euroopasta ja Amerikoista asti. Aikana, jolloin oikeaoppinen suomalaisuus alkaa jo olla vaadittu normi, avoin suhde kansainvälisyyteen kertoo terveestä itsetunnosta.
Huippuraaka-aineet ovat Jani Lehtiselle tärkeitä, ja keittiön työskentelyssä on vahva annos aitoa intohimoa. Ravintolan brand image on jo lähellä fine diningia, vaikkei se Michelin-tähtiä tavoittelekaan. Tasokkuus ei ole keikarointia, eikä Buccosta varmasti tule liituraitaravintolaa. Mutta ruoan tasoa Lehtisen joukot nostavat vuosi vuodelta.
Uudet ideatkin ovat tervetulleita, esimerkiksi uusi Vinoteca, viinikellarikabinetti, joka on varattavissa tasting- ja kokoustarkoituksiin.
Ravintola Bucco Hallituskatu 22 28100 Pori Puh. 02 6226185 www.bucco.fi
”Porin punaisen paronin kestosuosikki. Paksu poika vääntää ja vetää pössikset, mutta paikka on isäntänsä näköinen vailla mitään keinotekoista muka-diningia.”
|