|
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Markku Makkonen
|
|
17.09.2009 07:38 |
|
Reilu ja kaunis Plevna ei ole tyypillinen sijoittuja Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksessä. Vuodesta 1994 Finlaysonin alueen historiallisessa ympäristössä toiminut ravintola on lähtökohtaisesti reilu oluttupa.
"Ruokatuote on ollut mukana toiminnassamme alusta asti. Tällä hetkellä se tuo puolet liikevaihdostamme", toimitusjohtaja Marika Tähtinen-Hakala tarkentaa.
Plevnan ruoka on ollut aina hyvin suosittua. Oluttuvassa ei hienostella turhaan, vaan annokset ovat isoja ja ravitsevia. Plevnasta ei tarvitse lähteä nälkäisenä. "Ne ovat myös kauniita lajissaan", Tähtinen-Hakala lisää.
Vuosien kuluessa Plevnan menun tarjoama annosvalikoima on kolminkertaistunut. Makkaralautaset ovat saaneet rinnalleen salaatteja ja muita kevyempiä vaihtoehtoja. Myös Plevnan säännölliset teemaviikot ovat jääneet elämään ruokalistalle.
"Oma kehitystyömme on tuonut oluita ja siidereitä mukaan ruokiin, mm. savuolutkastike pihvin rinnalla tai broileri siiderikastikkeessa ovat maistuvia", Tähtinen-Hakala vinkkaa. Tämänkin kirjoittamisajankohdan aikana järjestettävillä Panimomestarinviikoilla uutuusmakuja ovat mm. bockjäädyke ja suklaastoutpiirakka.
Tammikuun lopussa Oluthuone Esplanadin Hämeenpuistoon avannut Tampereen Panimoravintola Oy on nyt saavuttanut tavoittelemansa koon. Esplanadin lisäksi Plevnan "sivupisteenä" toimii Oluthuone Panimomestari Tuomiokirkonkadulla.
"Liikeideamme on ollut alusta asti selvä. Sitä on ainoastaan viilattu eteenpäin. Koko Plevnan henkilökunta on omaa ja työhön sitoutunutta ja siitä innostunutta. Se on tärkeä ja arvokas asia. Ja varmasti yksi menestyksen syy", Tähtinen-Hakala hymyilee.
Plevna Itäinenkatu 8 33210 Tampere Puh.03 260 1200 www.plevna.fi
”Ravintolapanimo parhaimmillaan: mittava määrä omia oluita, tuhtia ruokaa ja letkeää menoa.” / ”Maan paras omien oluiden valikoima, jonka lisäksi myös ruokatarjonta on riittävän kattava. Mitä muuta janoinen ja nälkäinen ihminen voi ravintolalta vaatia?” / ”Jatkuvaa tuotekehittelyä. Hyvää ruokaa. Tunnelmallinen miljöö. Vakinainen henkilökunta.” / ”Ravintolapanimon luottamus omiin tuotteisiin on rakentanut vahvan pohjan.”
|