|
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Kalle Kirstilä
|
|
17.09.2009 07:55 |
|
Rima yhä korkealla ”Tavoitteena on yksinkertaisesti hyvä ruoka. Siinä riittää sarkaa loputtomasti. Keittiömme on kaikki nämä vuodet yhdistellyt erilaisia tyylejä ja näin tulemme tekemään jatkossakin”, Roccan keittiössä vuoden 2001 perustamisesta alkaen työskennellyt Markus Rautala toteaa.
Aikanaan Rocca asetti rimansa joidenkin mukaan jopa niin korkealle, että paikka sai kotikaupungissaan osalleen pienoista vieroksuntaa. Nyt Markus Rautala ja uusi ravintolapäällikkö Ville Tuominen haluavat päästä ”liian hienon” paikan maineesta lopullisesti eroon. Uusittu, entistä kodikkaampi ja sävyiltään lämpimämpi sisustus ovat osa uutta linjausta. Blankosta, menestyneestä baari-keittiö-klubi -konseptista Roccaan siirtyneen Tuomisen mukaan Rocca haluaisi jatkossa olla entistä vahvemmin kokoillan paikka, vaikka ruokatuote onkin sille oleellisin elementti.
”Meillä on myös kattava valikoima hyviä juomia ja miellyttävä miljöö, joten on luontevaa tähytä illanvieton puolelle.” Rautalan mukaan Roccan keittiössä tehdään ruokaa ammattiylpeydellä alusta alkaen. ”Kastikkeet ovat aina olleet meille tärkeitä ja niin on yhä.” Ammattitaitoon uskotaan myös salissa, Roccan sommelier Arttu Sademaa valittiin viime vuonna vuoden hovimestariksi. Roccassa on liharuoassa lähdetty hakemaan fileiden sijaan harvinaisempia ruhonosia. Listalla on mm. maitovasikanposkea. ”Siinä keittiön osaaminen punnitaan, kun purulihaksesta tehdään mureata”, Rautala toteaa nauraen. Hänen mukaansa paljon käsittelytyötä vaativat raaka-aineet korvaavat vaivan maullaan. Omaan peruslinjaan Rautala hakee vaikutteita tällä hetkellä ennen kaikkea idästä, mutta kyse on vain lisävivahteista. ”Haluamme säilyttää oman linjamme.” Yhdeksi suosikkiraaka-aineekseen Rautala nostaa purjon. ”Sitä voisi sanoa kasviksista aliarvioiduimmaksi, mutta maku on hieno.”
Rocca Läntinen Rantakatu 55 20100 Turku Puh. 02 284 8800 www.rocca.fi
”Onnistunut kokonaisuus. Valoisa ja eteerinen konsepti toimii annoksissa ja juomissa sekä ympäristössä.” / ”Mielenkiintoinen, moderni paikka. Ruokalajeissa sekoitus suomalaista ja Välimeren maiden ruokia, eivät liian raskaita. Viinien tarjoilu on oikeaoppista. Miellyttävä ilmapiiri.” / ”Aki Wahlmanin mukaan tulo on tuonut keittiöön ryhtiä. Vuoden hovimestari Arttu Sademaa on tittelinsä ansainnut huippuammattilainen.” / ”Asiakaspalvelu on hiottu huippuunsa.”
|