|
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Christer Lindgren
|
|
17.09.2009 09:29 |
|
Tyyliä ja tunnelmaa vanhoissa kellariholveissa Jos Suomessa jotain ravintolaa voi kutsua lammasruokien mekaksi, se on taatusti Kuopion Musta Lammas. Nimensä mukaisesti ravintola pitää à la carte -listoillaan muiden houkutusten rinnalla aina lammasruokia..
Lampaan rinnalla listalla on pysyvästi myös omien vesien järvikala. Lähtökohtana ovat sesonkien raaka-aineet, kuten alkutalven maukas made – täällä perinteisen Made in Lammas -menun muodossa. Tarjolla on myös suosittuja klassikoita ja ranskalaishenkisiä annoksia, uudella à la cartella mm. kokonaisena paistettua kyyhkynrintaa ja calvadoskastiketta.
Mustan lampaan perinteisiin ja henkeen kuuluu sekin, että Timo Kuhmosen johtamassa keittiössä jokainen ruokalaji valmistetaan alusta loppuun asti itse. Laadukkaana kokous- ja juhlapaikkana ravintola voi ylpeillä myös neljällä menullaan.
Mustan lampaan vahvin valtti on joka tapauksessa tasokas ruokatuote yhdessä ainutlaatuisten, romanttisten ja historiallisten puitteiden kanssa.
1860-luvulla rakennettujen kellariholvien historia on alkoholipitoinen. Aluksi niissä pantiin olutta, sitten tiputettiin myös vientituotteenakin maineikasta Savon Wiinaa. Nykyisin holvit voivat ylpeillä hienostuneemmilla juomilla. Runsaaseen valikoimaan on koottu valinnan varaa helpoista seurajuomista ja hyvistä ruokaviineistä vanhan maailman suuriin viineihin. Kellariholvien aarre on maailman kalleimman viinin pikkuveli, vuoden 1996 Chateau la Fleur-Petrus.
Mustan lampaan palvelusta kertovat lukuisat palkinnot, muun muassa American Express Service Award -palkinto. Perustellusti voi sanoa, että Musta Lammas on jo 20 vuotta edustanut parasta tasoa, mitä ravintola-Suomi kolmen keskuksensa ulkopuolella tarjoaa. Sekä ruokansa ja miljöönsä että maailman parhaan savolaisen palvelunsa osalta.
Musta Lammas Satamakatu 4 0100 Kuopio Puh. 017 5810 458 www.ravintolamestarit.fi
”Klassikko sisämaan ehkä jämähtäneestäkin kulttuurista. Kun astuu sisään, saa kohtelun joka saa unohtamaan että ollaan syvällä Suomessa.” / ”Loistava hinta-laatusuhde illallisilla. Viinit vetävät oikeasta narusta herkuttelemaan. Raaka-aineet valittu huolella ja salityöskentelykin on tasokasta.” / ”Taso noussut pienen notkahduksen jälkeen. Positiivinen hinta -laatu suhde.” / ”Miljöö on aivan loistava, palvelu ammattitaitoista ja keittiö ei ole tuottanut pettymystä.” / ”Aika tuo uskottavuutta. Upea tilan, ruoan ja juomien, menun ja henkilökunnan kokonaisuus.” / ” Viinilista on koostettu suurella sydämellä eikä hinnoittelu ole riistämistä.”
|