2009, 49. Ravintola Aino, Helsinki
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Sirpa Lauttamus-Ahola   
17.09.2009 11:33

Espan Suomineito
Pariisin Villenä aikaisemmin tunnettu Ravintola Aino Helsingin Pohjoisesplanadilla on löytänyt oman linjansa suomalaisuudesta, joka näkyy jo ravintolan nimessä; Aino on yksi kansalliseepos Kalevalan traagisista naishahmoista.

Kalliiden ravintoloiden Esplanadi tekee poikkeuksen Ravintola Ainon kohdalla; Ainoon tullaan ensisijaisesti syömään omalla kukkarolla. Ravintolan sijainti aivan Kauppatorin tuntumassa luo oman leimansa asiakaskuntaan varsinkin kesäisin; asiakkaat ovat 90-prosenttisesti walk in -turisteja. Myös stadilainen valitsee yhä useammin Ainon, sillä se on alueensa edullisin, laadusta tinkimättä.

Aino sijaitsee kahdessa kerroksessa. Yläkerran sisustus on selkeä ja värit maanläheisiä; okraa, hentoa vihreää, tiilenpunaista ja puuta, täällä valo näyttelee merkittävää osaa päivisin. Alakerran tiiliholvisali ja hiilikellarin tunnelmalliset kabinettitilat ovat kuin luodut kynttiläillallisille ja suosittuja varsinkin iltaisin. Vaihtuvat taidenäyttelyt toimivat sekä alakerran että yläkerran sisustuselementteinä.

Keittiöpäällikkö Ali Suviala toteuttaa suomalaista ruokafilosofiaa käyttämällä kotimaisten pientuottajien ja -toimittajien raaka-aineita niin paljon kuin mahdollista. Perussuomalaisiin makuihin perustuvan keittiön hienous piileekin juuri raaka-aineiden laadussa ja niiden osaavassa käsittelyssä.

À la carte -listan modernit toteutukset hakevat innoituksen selkeistä raaka-ainevalinnoista; naurista keitossa, spelttipiirakkaa ja ruisleipää; järvikaloja savustettuna, murekkeena, pontikalla graavattuna, lohta, kotimaista karitsaa, Hauhalan hanhea, hirveä ja poroa, syksyisin myös muuta riistaa, kotimaisten pienjuustoloiden tuotteita, metsämarjoja ja -sieniä.

Ruokalistan perinneruoat, silakkapihvit, paistetut muikut, lohikeitto, paistettu maksa ja Lapin paisti haastavat ruotsalaisen husmanskostin mennen tullen.

Suomalainen teema jatkuu myös juomatarjonnassa; viinimaiden viinien rinnalla suositellaan ylpeydellä kotimaisia marjaviinejä ja suomalaisten pienpanimoiden oluita. Ja huippuvetona Ainosta saa sahtia läpi vuoden! Tuoreuden takaamiseksi sahti haetaan tarpeen mukaan suoraan panimolta. Viinilistasta vastaa ravintolapäällikkö Virpi Johansson yhdessä Arto Rothin kanssa.

Ali Suvialan ja vuoropäällikkö Jari Leinosen oma olutosaaminen huipentuu syksyisin Marrasmenussa, jossa riista yhdistyy olueen sekä ruoassa että ruokajuomana. Viime syksynä peura sai seurakseen Teerenpelissä pannun talon oman oluen, kuusenkerkkä-alen.
Eläköön kotimaisuus!

Aino
Pohjoisesplanadi 21
00100 Helsinki
Puh. 09 624 327
www.marcante.fi/aino/

”Aino luottaa kotimaisiin raaka-aineisiin ja luo niistä uutta. Ihastuttavaa vihkiytymistä asialle osoitti riistaviikoille pantu oma kuusenkerkkäale.” / ” Palvelu on ystävällistä, tunnelma kaupungin lämpimin.” / ”Kunnioitettava pyrkimys uuteen suomalaiseen keittiöön. Omia innovaatioita lähiraaka-aineista. Plussaa pienpanimo-oluitten suosittamisesta ruokajuomiksi.”

 

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä