2010 - 29. Panimoravintola Plevna, Tampere
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Annukka Larsén ja Markku Makkonen   
16.03.2010 17:08

Oluen ja ruoan vahva liitto
Itse tehdyt oluet, herkulliset ruoka-annokset ja bierstube-tyyppinen miljöö ovat pitäneet Panimoravintola Plevnan asiakkaiden suosikkina jo yli viisitoista vuotta. Vanha Finlaysonin kutomosali yhdessä tarjoilijoiden hauskojen työasujen kanssa luovat ainutlaatuista tunnelmaa.

Sijoittuminen toista kertaa Suomen 50 suosituimman ravintolan listalle todistaa, että valittu toteutustapa toimii.

Klassikkoannoksia lautasella

Oluen ja siihen sopivien ruokien ympäriltä koottu ruokalista sisältää monta klassikkoa. Annokset ovat isoja ja useassa on makkaraa tai lihaa, mutta listalta löytyy myös kalaa ja salaatteja.

"Listan eniten myyty annos on makkarapannu, jonka kanssa suosittelemme juomaksi Plevnan Tummaa. Asiakkaat ovat tottuneet, että olemme kokeilunhaluisia. He myös usein kysyvät perehtyneeltä henkilökunnalta juomasuosituksia, ja mitä uutta on jälleen keksitty", toimitusjohtaja Marika Tähtinen-Hakala kertoo.

Mutta monelle ruokalistalla on vain se yksi ja ainoa, jota tullaan nauttimaan aika ajoin.

"Kyllä se on currywurst ja vehnäolut", paljastaa toimitusjohtaja oman suosikkinsa.

Mäskisyötettyä limousin-härkää

Listalla on myös lähituottajien raaka-aineista tehty annos. Ranskalaisen limousin-rodun härkä tulee Toijalasta Metsä-Paavolan tilalta, jonne on jo vuosia toimitettu oluenvalmistuksen sivutuotteena syntyvä mäski.

"Mäski on karjan ehdotonta herkkua. Aina kun mäskitoimitus tulee tilalle, sarvipäät jolkottelevat vauhdilla paikalle", Tähtinen-Hakala kertoo.

Plevnan listalla oleva Mallashärkä tarjoillaan panimon omassa stoutissa ja kermassa haudutettuna. Samaista härkää saa vuosi sitten avatusta Oluthuone Esplanadista Hämeenpuistosta.

Plevnassa järjestetään myös tapahtumia ja teemaviikkoja. Uusien panimotuotteiden kehitys on jatkuvaa ja niistä uusin on sarjakuvasta innoituksensa saanut Fingerpori-kolmosolut. Tänä vuonna on tulossa tammitynnyreissä kypsytetty Siperia Stout sekä Finlaysonin alueen 190-vuotisjuhlan kunniaksi pantu olut.

Panimoravintola Plevna
Itäinenkatu 8, 33210 Tampere
Puh. 03 260 1200
www.plevna.fi

”Plevnan ruoka ja oluet eivät tuota pettymystä. Palvelu on sujuvaa ja ystävällistä. / Niin nälkään kuin janoonkin löytyy maittavia kokemuksia. / Omat oluet ovat erinomaisia. Henkilökuntakin hyvä.”

 

 

Nicolas-Feuillatte