2010 - 24 Tertin kartano, Mikkeli
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Christer Lindgren   
16.03.2010 17:25

Kartanoruoan luova edelläkävijä
Alun perin 1500-luvulla rakennettu Hitsalan rustholli, sittemmin Tertin kartano, on jo vuodesta 1894 ollut Pylkkäsen suvun omistuksessa. Kolmen sodan ja vaihtuvien vaiheiden jälkeen se on monipuolisempi ja tasokkaampi HoReCa-kohde kuin koskaan.

Matkailu-, kokous- ja juhlapalvelut ovat vuoden ympäri monipuolisessa käytössä. Hyvän ruoan ystävät ovat arvostaneet sitä jo pitkään.

Kaikkein suurin vahvuus onkin kartanon omien upeiden puutarhojen tuotteiden käyttö kaikessa ruokatarjonnassa. Muun muassa erilaisia ruusuja käytetään monien Tertin myytävien herkkujen valmistuksessa. Ravintoloiden kannalta keskeistä on yrtti- ja juuresmaiden runsaat antimet sekä omena-, kriikuna- ja luumutarha. Jälkiruoissa maistuvat monet yrtit ja kasvit.

Perusraaka-aineista suuri osa – riistasta kalaan ja villimarjoista sieniin – tulee kartanon omilta mailta ja lähiympäristöstä.

 

Toimiva palvelukokonaisuus

Tertin vahvuus on toiminnan kokonaisvaltaisuus: eri osien synergia toimii ihailtavasti. Palveluihin kuuluvat upean kartanoravintolan lisäksi mm. nettikauppa, herkkukauppa ja kahvila. Ravintolan tarjonta perustuu monipuolisiin menuihin. Valittavina ovat riista- ja kalapöytä, Iivari-isännän pitopöytä, Edla-emännän herkkupöytä, Pehtoorinpöytä ja talvisin pöytään tarjottavat erikoismenut.

Ruhtinaallisissa noutopöydissä maukkaiden ruokalajien runsaus luo kartanohenkisen kokonaisuuden. Ensi kesänä on tarjolla monen lajin muikkua ja siikaa, palvipossua ja lammasta, häränkieltä ja fasaania.

Suosittuja on myös meijerikahvilan kansanomaisemmat ruoat savumuikuista lammassalamiin, sieniherkut, porsashöystö, juurespaistos ja vaihtuva jälkiruoka. Majoituspaikkana kahvila tarjoaa myös laajan valikoiman huipputuoreita omia ruokia ja vastaleivottuja leivonnaisia.

Ruokakulttuurin uusien suuntausten seurannasta kertoo ensi kesäksi suunnitellut, villikasvisguru Sami Tallbergin vetämät, keräilyretket ja metsän makujen hyödyntäminen menuissa. Kesän vieraskokin Sami Tallbergin suunnittelutyö ja kädenjälki näkyvät kesällä koko ruokatuotteessa.

Tertin kartano

Kuopiontie 68, 50350 Mikkeli
Puh. (015) 176 012
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
www.tertinkartano.fi

”Tertin kartano on ylivoimainen kokonaisuus, jossa toimii niin miljöö, ruoka kuin palvelu. / Lähiruokaa, sesongin herkkuja, omia juomia. Erilaisia elämyksiä ja vaihtuvia tunnelmia tarjotaan niin aamiaisella, lounaalla, illallisella kuin rapukutsuilla. / Kartano hoitaa kompuroimatta myös massatilaisuudet.”

 

Nicolas-Feuillatte

AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä