|
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Kalle Kirstilä
|
|
16.03.2010 17:46 |
|
Uusia tuulia vanhassa purjetehtaassa Klassisen ranskalaisen keittotaidon parhaiden perinteiden ja pohjoismaisten raaka-aineiden yhdistämisessä Aurajoen alajuoksulla sijaitseva Herman on ollut Suomen ehdotonta eturiviä aina perustamisestaan, vuodesta 1996 alkaen.
Se mikä useissa paikoissa on jäänyt ulkomuistista toistettavaksi fraasiksi tai skandinaavisen uuden keittiön buumin myötä omituksi markkinointikikaksi, on Hermanissa konkretisoitunut pakottomaksi linjaksi, joka näkyy ja maistuu.
Ehkä juuri siksi ravintoloitsijan ja keittiömestari Per-Erik Silverin paaluttama perusnäkemys onkin kulkenut hyvin läpi fuusiointoilun, molekyylikeittämisen ja monet pienemmät trendit.
Paljon nuorta osaamista
Onneksi Silver on onnistunut löytämään ravintolaansa nuorta osaamista, joka on hyvää vauhtia kehittymässä mestaritasolle. Nyttemmin Silver on nostanut Hermanin vastuunkantajiksi ja ravintolan osakkaiksi keittiössä pitkään työskennelleen ja osaamisestaan vakuuttavaa näyttöä antaneen Jukka Arvelan sekä Mikko Rannikon.
Keittiössä vahvaa osaamista edustaa Suomen kyvykkäimpien nuorten keittiömestareiden joukkoon nostettu Erik Mansikka. Ranskalainen Laurent Holleville on myös palannut Aurajoen rannoille muutaman synnyinmaassaan vietetyn vuoden jälkeen.
Hallittua ajassa elämistä
Lienee turha pelätä, että Herman heittäisi vuosien varrella muodostuneen perinnepääoman ymmärtämättömästi roskikseen. Hallittuun ajassa elämiseen viittaa ainakin tapa, jolla vanhassa satamamakasiinissa ja entisessä purjekangastehtaassa sijaitsevan ravintolan interiööriä on hienovaraisesti päivitetty.
Silti ravintola on pysynyt avaamisesta alkaen lähes muuntumattomana. Myös ravintolan perinteiset äyriäisviikot ovat saaneet jatkoa monen kanta-asiakkaan iloksi.
Ravintola-alaa kolhineista suhdanteista Herman on selvinnyt keskimääräistä paremmin. Liikevaihto on laskenut vuodesta 2008 vain muutamia prosentteja. Kesällä ja tapahtumilla on historiallisen satamamiljöön äärellä sijaitsevalle ravintolalle ollut oleellinen merkitys. Turun kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 tulee olemaan sillekin näytön- ja suurien mahdollisuuksien paikka.
Parhaimmillaan Herman onnistuu hyödyntämään keittiösukupolvien kohtaamisen, johon sillä nyt on mahdollisuus.
Ravintola Herman Läntinen Rantakatu 37, 20100 Turku Puh. 02-2303333 www.ravintolaherman.com
”Klassikko, joka on saanut nyt uutta ilmettä ja virtaa. Jäämme odottamaan, mitä jatkossa. / Erittäin hyvää ruokaa ja erittäin hyvää palvelua.” |