2010 - 15. Carelia, Helsinki
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Mariaana Nelimarkka   
16.03.2010 17:50

Tyylipuhdasta brasseriemeininkiä
Viinikellaristaan tunnetusta Careliasta on kuoriutunut uuden keittiöpäällikön käsissä tyylipuhdas brasserie. Brasserieruoka on syksystä 2008 lähtien Careliaa vetäneen Sami Tallbergin intohimo.

 

”Haluan tehdä brasserieruokaa, joka sopii ravintolan saliin ja konseptiin kokonaisvaltaisesti. Se on keittiöpäällikön persoonallisuuden jatke, teen sen täysin omalla tyylilläni”, Tallberg kertoo.

Tallberg näki Carelian uinuvan potentiaalin jo vuosia sitten. Hän on erityisen tyytyväinen päästyään uudistamaan vanhan kantapaikkansa palattuaan Helsinkiin kuuden vuoden Englannin-matkaltaan.

Koko ravintola uudistui

Vaikka listaa on muokattu hienovaraisesti ja asiakkaiden tuntoja peilaillen, on Tallberg puolessatoista vuodessa ehtinyt uudistaa kaiken – keittiön ja salin, henkilökuntaa myöten.

Sesongit näkyvät neljänkymmenen annoksen mittaisella listalla esimerkiksi lisukkeiden uudistumisena, mutta suosikit pysyvät mukana. Näin ravintola kunnioittaa asiakaskuntansa valintoja.

”Listalla on kaksi klassikkoannosta, entrecôte ja tartar-pihvi, mutta nekin tehdään omilla resepteilläni. Erikoisviikkoja emme tarvitse, kun lista elää vuodenaikojen mukana.”

Carelian kautta Suomeen palannut Tallberg on myönteisesti yllättynyt, miten hyvin sisäelimet tekevät kauppansa. Varsinaiseksi myyntihitiksi osoittautuivat kasvukauden myötä versoneet villiyrtit.

”Ihmiset kyselivät niistä ja kehuivat makuja. Käytän villiyrttejä ja -vihanneksia niin paljon kuin mahdollista; pian voi taas lähteä kaivamaan mesijuurta. Villiyrttiannoksista tuli nopeasti signatuuriannoksia, joista olisi vaikea enää luopua.”

Viininystävistä kanta-asiakkaita

Asiakaskunnan aktiivisuus ilahduttaa keittiöpäällikköä. Paljon matkustaneet ja varttuneet kaupunkilaiset ovat odottaneet yksinkertaista, hyvin valmistettua ruokaa, ja ymmärtävät alueellisen keittiön päälle.

Carelia tuntuu löytäneen uusia kohderyhmiä oopperayleisön ulkopuolelta. Myös hyvää ruokaa arvostavat viininystävät kuuluvat jälleen kanta-asiakkaisiin.

Carelia poikkeaa kilpailijoistaan siinä, että se tarjoaa lounaalla koko listaa sekä lisäksi kolmen ruokalajin lounasmenua ja päivän annosta. Keittiö- ja ravintolapäällikköä ilahduttaa lounaan uusi virkoaminen: kaikki annokset liikkuvat myös lounasaikaan.

Ravintola Carelia
Mannerheimintie 56, 00260 Helsinki
Puh. (09) 270 90 976
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
www.carelia.info

”Bistrovillityksen etulinjassa. Paahdetut luuytimet ym. tutut annokset ovat nyt oikeasti tarjolla. /
Keittiön tason nousu on ilmiömäinen. / Avainhenkilöiden vaihduttua vanhan apteekin draivi on taas kova. Innovatiivinen, näkemyksellinen ja vähän hullu Sami häärää keittiössä, ja aina hurmaava, huippuammattimainen Krista salissa ovat uudistaneet perinteitä kunnioittavan ravintolan. / Lautasen kunkuksi nousevat mesiangervon ja kuusenkerkän tapaiset villit jutut, joita keittiömestari Sami Tallberg löytää lähimetsistämme.”

 

Nicolas-Feuillatte

AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä