2010 - 7. Ravintola Luomo, Helsinki
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Mariaana Nelimarkka   
16.03.2010 18:12

Tuorein tähtiravintola räjäyttää tajunnan
Jos joku ravintola osaa yllättää, niin se on Luomo. Kruununhaassa kesäkuussa 2009 aloittaneella Luomolla on alusta asti ollut uskallusta toteuttaa omaa linjaansa. Nyt keittiömestari Jouni Toivosen rohkeus toi mukanaan sijoituksen kärkikymmenikköön ja siinä sivussa myös Michelin-tähden – heti ensimmäisenä toimintavuonna!

Kulinaristien iloksi Luomon linja edustaa kekseliäisyyden kärkeä ja tuo aidosti jotain uutta Helsingin ravintolatarjontaan. Yhden Michelin-tähden arvoiseksi ravintola nousi tämän kilpailun julkistamisen aattona.

Useat Luomon ennakkoluulottomat yhdistelmät meiltä ja muualta ovat piirtyneet makumuistoihin. Lautasella on usein eksoottisia makuja, mutta aina ei mennä Kauppatoria edemmäs kalaan. Oma linja syntyy kotimaisten pientuottajien ja ulkomaisten huippujen raaka-aineita yhdistelemällä.

Hybridimäisen nimen aiheuttamaa soppaa hämmentää se, että mahdollisimman suuri osa raaka-aineista on luomua. Varsinainen luomuravintola Luomo ei kuitenkaan ole.

Klassisen gastronomian tulkki

Luomon moderni ruoka pohjautuu klassiseen gastronomiaan. Molekyylikeittämisen ansiosta tavallisetkin raaka-aineet purskahtavat uuteen kukoistukseen, mistä kenties parhaana esimerkkinä toimi ensimmäisellä listalla signatuuriannokseksi muotoutunut Luomumuna 64,7 astetta. Kananmunan optimaalinen kypsytys ja tarjoilu sienijauheen kera herätteli ruokailijan aistit ennen kokemattomalla tavalla.

Menu takaa virikkeitä kaikille aisteille. Esimerkiksi hiilihappojäätä hyödynnetään sekä tuomaan tuoksut nenään että visuaalisena ärsykkeenä, kuten japanilaisessa meressä.

Luomon keittiössä raikaa poppikone, joka rytmittää Chez Dominiquesta oppinsa ammentaneen keittiöpäällikkö Jouni Toivasen joukon tiivistahtista työtä. Töitä keittiössä onkin saatu paiskia, sillä ravintola on satunnaisilla käyntikerroilla ollut täynnä myös arki-iltoina.

Monipuolinen juomavalikoima

Pienessä salissa palvelun merkitys korostuu, ja kiitelty rentous ja välittömyys sopivat hyvin keventämään gastronomisesti latautunutta tunnelmaa.

Luomon sommelier Mika Mattila tekee erinomaista työtä viinien kanssa. Kenties voisi puhua laajemminkin juomista, sillä pitkien menujen syöjää virkistetään myös muilla jaloilla juomilla.

Juomasuosituksissa elää sama luovuus kuin lautasilla: luomumunan suosituksena oli sherry, joka pärjää haastavan raaka-aineen kanssa. Japanilaishenkiselle äyriäisannokselle sommelierin valinta oli sake. Rapusesongin kuninkaat nautittiin puolestaan Inedit-oluen kera, joka on Estrellan yhteistyössä El Bullin kanssa kehittämä ruokajuoma.

Ravintola Luomo
Vironkatu 8, 00170 Helsinki
Puh. (09) 135 7287
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
www.luomo.fi

”Just näin, ei se niin vakavaa ole! Keittiö on paiskannut uskomattomia osumia lautaselle – tai joskus tajunta räjähtää esille laiton kautta. / Viime vuoden paras tulokas. Kekseliästä ja vakuuttavaa. / Luomossa ei kikkailla itsetarkoituksellisesti, vaikka molekyylikokin viittaa Jounin harteille on soviteltu. / Tätä on kaivattu, nyt tuetaan rohkeaa ryhmää ja nautitaan ennen kokemattomista ruokaelämyksistä. / Hauska, mutta silti erittäin vakavasti otettava. / Loistava, huumorintajuinen henkilökunta tietää, mitä on tekemässä; viinivalinnat osuvat nappiin ja asiantuntemus niistä on kovaa luokkaa!”

 

 

Nicolas-Feuillatte

AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä