|
Ravintola-alan ammattimedia Viisi Tähteä järjesti kuudennen kerran valtakunnallisen äänestyksen ravintola-, ruoka- ja juoma-alan ammattilaisille ja kysyi, mitkä ovat Suomen parhaat ravintolat. Hans Välimäen luotsaama Chez Dominique saavutti ykkössijan jo kuudennen kerran. 50 parhaan ravintolan listalla on nyt 18 Helsingin ulkopuolista ravintolaa. Megatrendejä ovat pientuottajien alueellisesti tuottamien raaka-aineiden hyödyntäminen sekä bistrokonseptin hyödyntäminen.
50 Parasta Ravintolaa -äänestäjät koostuvat keittiömestareista, ravintoloitsijoista, ravintolajohtajista ja -päälliköistä, hovimestareista, sommeliereistä, ruoka- ja ravintolatoimittajista sekä alkoholialan agenteista ja maahantuojista. Omaa ravintolaa ei saanut äänestää. Ääniä antoi yhteensä 230 ammattilaista.
18 ravintolaa Helsingin ulkopuolelta
Hans Välimäen luotsaama, kahden Michelin-tähden Chez Dominique äänestettiin kuudennen kerran peräkkäin Suomen parhaaksi ravintolaksi. Erityisen kunnioitettavaksi saavutuksen tekee se, että ykkösasema, samoin kuin kaksi tähteä on säilytetty taloudellisesti kurjina aikoina.
TOP10-kärjessä kävi kuhina helsinkiläisravintoloiden kesken. Monen vuoden takaa-ajon jälkeen Savoy onnistui ohittamaan Demon. Saman teki myös Ravintola Olo, jotka molemmat luottavat kotimaisten pientuottajien alueellisesti tuotettuihin superraaka-aineisiin.
Kaikkinensa yli puolella listalle sijoittuneista ravintoloista on konseptina suomalaisten pientuottajien, lähiruoan ja alueellisesti tuotettujen huippuraaka-aineiden käyttö (19 ravintolaa vuonna 2008, 14 vuonna 2007 – ensimmäisessä äänestyksessä oli vain Ravintola Nokka vuonna 2004!). Kyse on pohjoisten makujen arvostuksen kasvusta ja ruokakulttuurisen itsetunnon noususta. Suoraan TOP10-kärkeen nousi kaksi, viime vuonna perustettua ravintolatarjonnan uudistajaa: trans-aasialaisia huippumakuja tarjoava Farang (6:s) ja molekyylikeittiöstä vauhtia ottava Luomo (sijalla 7), joka nappasi eilen julkistetussa Michelin-oppaassa yhden tähden.
Paras Helsingin ulkopuolinen ravintola 50 Parasta Ravintolaa -listalla on turkulainen Mami (11:s, v. 2009 sijoitus 10:s). Kaikkiaan Helsingin ulkopuolelta ravintoloita on 18, mikä kertoo tason levittäytyvän koko maahan.
Ravintolakulttuurin kypsymisestä puhuu se, että äänestäjät arvostavat nyt myös sesonkiravintoloita, jotka ovat avoinna vain kesällä. Näitä ovat Porvoon Kulloossa sijaitseva golfravintola Brasa (42:s) ja maarianhaminalainen, Michael Björklundin ÅSS Paviljongen.
Listan menestynein ravintolayritys on Royal Ravintolat, jonka ravintoloista seitsemän on yltänyt maan parhaiden joukkoon. Osuustoimintaliikkeen ravintoloita listalta on turha etsiä, mikä puolestaan kertoo osuuskaupan alavireisestä ihmis- ja laatukäsityksestä.
Bistrokonsepti jyllää
Suomalaisten pientuottajien supermakujen tarjoamisen lisäksi toinen listan megatrendi on bistrokonseptin lukuisat sovellukset. Matala kynnys, palkitseva hinta-laatu -suhde, mutkaton palvelu, hyvä ruoka - mainiot juomat - parempi mieli, on nyt yhdistelmä, joka jyllää. Ilmiötä kutsutaan taloustermillä bistronomics.
Bistro-ajattelu on vastaus taloudelliselle kurimukselle. Viesti on, että ravintolaan kannattaa yhä mennä. Laskutavasta riippuen ainakin 15 listan ravintoloista ottaa vauhtia bistrokäytännöistä. Lisäksi raaka-aineiden käytön monipuolistuminen, kuten edullisten ruhon osien hyödyntäminen ja valmistustapojen laaja kirjo pitkiin haudutusaikoihin saakka, ovat syventäneet ja rikastuttaneet asiakkaiden ruokakokemuksia.
Voimme puhua paluusta esimuotoon – johonkin unohdettuun, kadonneena olleeseen, joka nousee nyt esiin. Kyse on laadukkaiden raaka-aineiden ominaismaun ja makumuistin paluusta: että tältä ruoan pitää maistua. Viime vuosien gastronomisen osaamistason huima kehitys takaa sen, että kaiken voi tuunata tähän aikaan. Parhailla tekijöillä on tähän vaadittavaa tyylitajua. Huolestuttavinta tämän hetken kehityksessä on se, että monien ravintoloiden keinovalikoiman ykkönen on stagnaatio – pysähtyminen ja ennallaan pitäminen, innovointi on jäissä ja pidetään kiinni siitä, mikä oli eilisen vahvuus.
Vielä ennen vuoden 2008 finanssikriisiä Helsinki kykeni pullistelemaan sillä, että maaotteluhengessä Tukholman ravintolatarjonta oli kiritty kiinni ja osittain jopa ohitettu. Nyt Tukholma on jälleen repäissyt rakoa tuoreilla ideoilla, jotka nousevat toimintaympäristön muutoksesta ja sen luomista mahdollisuuksista. Jo ihan ruokakulttuurisen itsekunnioituksen vuoksi luvassa on repäisyjä Luomon ja Farangin tapaan? Onhan?
Viisi Tähteä julkaisee 50 Parasta Ravintolaa -tulokset ja ravintoloiden esittelyt verkkopalvelussaan www.viisitahtea.fi, jossa on nähtävillä myös menneiden vuosien tulokset. Viisi Tähteä on julkaissut myös englanninkielisen vuosikirjan The 50 Best Restaurants in Finland, mutta ilman yhteistyökumppaneita se jäänee väliin tänä vuonna.
50 Parasta Ravintolaa 2010
1. Chez Dominique, Helsinki 2. Savoy, Helsinki 3. Olo, Helsinki 4. Demo, Helsinki 5. Carma, Helsinki 6. Farang, Helsinki UUSI 7. Luomo, Helsinki UUSI 8. Juuri, Helsinki 9. Postres, Helsinki 10. Ateljé Finne, Helsinki
11. Mami, Turku 12. Kosmos, Helsinki 13. Grotesk, Helsinki 14. Salutorget, Helsinki UUSI 15. Carelia, Helsinki 16. Bucco, Pori 17. Herman, Turku 18. Sea Horse, Helsinki 19. Hella & Huone, Tampere 20. Aito, Helsinki UUSI
21. Sergio's, Turku 22. Lapland Hotel Sky Ounasvaara, Rovaniemi 23. Kabuki, Helsinki 24. Tertin Kartano, Mikkeli UUSI 25. Aino, Helsinki UUSI 26. Elite, Helsinki 27. Karljohan, Helsinki 28. Kuurna, Helsinki 29. Plevna, Tampere 30. Smör, Turku UUSI
31. Teatterin Grilli, Helsinki 32. Nokka, Helsinki 33. Näsinneula, Tampere 34. Musta Lammas, Kuopio 35. G.W. Sundmans, Helsinki 36. Gastropub Tuulensuu, Tampere 37. Havis, Helsinki 38. Wanha Laamanni, Porvoo 39. Sasso, Helsinki 40. Elviira, Helsinki
41. Graniittilinna, Helsinki 42. Brasa, Porvoo UUSI 43. Loft Restaurant & Louinge, Helsinki 44. 1881 Uleåborg, Oulu 45. Puistola, Oulu UUSI 46. 4 Vuodenaikaa, Tampere UUSI 47. Solna, Helsinki UUSI 48. Silvoplee, Helsinki UUSI 49. Maxill, Helsinki 50. ÅSS Paviljongen, Maarianhamina UUSI
Parhaat, muu Suomi
11. Mami, Turku 16. Bucco, Pori 17. Panimoravintola Herman, Turku 19. Hella & Huone, Tampere 21. Sergio’s, Turku
22. Lapland Hotel Sky Ounasvaara, Rovaniemi 24. Tertin Kartano, Mikkeli 29. Panimoravintola Plevna, Tampere 30. Smör, Turku 33. Näsinneula, Tampere
34. Musta Lammas, Kuopio 36. Gastropub Tuulensuu, Tampere 38. Wanha Laamanni, Porvoo 42. Brasa, Porvoo 44. 1881 Uleåborg, Oulu
45. Puistola, Oulu 46. 4 Vuodenaikaa, Tampere 50. ÅSS Paviljongen, Maarianhamina
|
Vuosia (vuosikymmeniä) alalla olleena mietin valintaa ja äänestäjiä. Olen työskennellyt niin pk-seudulla kuin maakunnissakin mutta kertaakaan ei ole kohdalleni/työpaikoilleni osunut äänestysmahdollisuutta kyseisessä kisassa. Olisi ihan mukava tietää ketkä kyseisessä kisassa äänestävät, tuo "alan ammattilaisista koottu raati" on hieman epäselvää....