• Viisi Tähteä -Arkisto
STTV:ltä jälleen uudet ohjeet alkoholin nettikauppaan
25.10.2007 11:08

Tuotevalvontakeskus STTV on jälleen muuttanut laintulkintaansa koskien alkoholin nettikauppaa. Edellisen tulkinnan mukaan se, mikä ennen oli sallittua, kiellettiin yllättäen. Tuorein tulkinta sallii osan siitä, mikä kiellettiin tammikuussa 2007.

 

Uusimman tulkinnan mukaan kuluttaja voi tilata alkoholituotteita ulkomailta omaan käyttöön esimerkiksi internetin kautta, mikäli omistusoikeus siirtyy hänelle jo ulkomailla. Ulkomailla toimiva myyjä voi osallistua kuljetuksen järjestämiseen, muttei kuljettaa tuotteita perille asti. Laskussa kuljetuksen hintaa ei saa sisällyttää itse tuotteen hintaan, samaten lähetysten avaaminen ja käsittely ennen toimittamista ostajalle on kiellettyä.

 

Tullilla on tällä hetkellä esitutkinnassa joitakin alkoholin nettikauppaa koskevia tapauksia, jotka perustuvat STTV:n tekemiin rikosilmoituksiin.

 

”Meidän pitää vielä keskustella STTV:n kanssa tästä uusimmasta tulkinnasta, ja sen jälkeen katsotaan, miten käynnissä olevien esitutkintojen kanssa edetään”, tulliylitarkastaja ja talousrikostorjuntajaoston päällikkö Teemu Koskela kertoo.

 

Valmisteverolain mukaan ostaja vastaa valmisteveron maksamisesta, mikäli hän itse järjestää tuotteensa kuljetuksen Suomeen. Jos tuotteen myyjäyritys osallistuu jollakin tapaa edes kuljetuksen tarjoamiseen, se tai sen veroedustaja on velvollinen maksamaan valmisteveron Suomessa.

 

Lue uutinen STTV:n edellisestä tulkinnasta: Tuotevalvontakeskus STTV aiheutti kaaoksen alkoholiyrittäjille

Uusi tulkinta kokonaisuudessaan on luettavissa osoitteessa www.sttv.fi

 

Lue lisää tästä aihepiiristä

Maatilatori