Sosiaali- ja terveysvaliokunta vaatii alkoholiveroon lisää korotuksia
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen   
04.12.2008 09:38

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää hallituksen esittämää 10 prosentin alkoholiveron korousta riittämättömänä. Kansanedustaja Juha Rehulan (kesk.) johtama valiokunta toteaa, että esitetyllä korotuksella ei saavuteta kansanterveyden kannalta riittävää kulutuksen vähentymistä. Valiokunta vaatii myös alkoholin mainontaan lisää rajoituksia.

 

Valiokunta perustelee, että mainonnan rajoituksilla on tutkimusten mukaan jonkin verran vaikuttavuutta kulutukseen. Mielikuvamainonta vaikuttaa voimakkaasti lapsiin ja nuoriin ja se on omiaan muokkaamaan alkoholimyönteistä elämäntapaa.

"Mainonnan rajaaminen tuotetietojen antamiseen olisi perusteltua. Myös alkoholin tv-mainontaa voitaisiin myöhentää tai kieltää se kokonaan", valiokunta huomauttaa valitoneuvostolle jättämässään lausunnossa.