| Alkoholiveron korotus ei lihotakaan valtion kassaa |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen |
| 02.03.2009 17:25 |
|
Veropäätösten vaikutus suomalaisten kulutuskäyttäytyminen on heikentymässä. Se ei ole enää niin selkeän voimakas kuin aiemmin. Tätä mieltä on Uutispäivä Demarin haastattelema Kuopion yliopiston Kansanterveystieteen professori Jussi Kauhanen. Hän pelkää, että viinaralli Virosta Suomeen saattaa taas käynnistyä.
”Ennustan, että tänä vuonna alkoholinkulutus jatkaa laskuaan, kuten se teki jo viime vuonnakin, vaikka taloudellinen lama ei silloin vielä näkynyt niin selkeästi kuin nyt. Pääsyyt kulutuksen laskuun ovat talouden taantuma ja yleiset alkoholin käyttötottumukset. Alkoholin käyttöön vaikuttavat ratkaisevasti asenneilmapiiri ja työelämän vaatimukset”, Jussi Kauhanen perustelee Uutispäivä Demarin haastattelussa. |
