Lähes joka toinen haluaisi miedot viinit elintarvikeliikkeisiin
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
29.06.2009 13:24

Suhtautuminen mietojen viinien myynnin vapauttamiseen on säilynyt yhtä sallivana kuin vuonna 2008. Lähes joka toinen muuttaisi viinien vallitsevaa myyntijärjestelmää. Sen sijaan nelosoluen myynnin vapauttaminen ei saa yhtä laajaa kannatusta kuin aikaisemmin.

Suomalaiset haluavat yhä saada viinit maitokauppoihin. Reilu neljännes (29 %) suomalaisista soisi viinejä myytävän kaikissa elintarvikeliikkeissä, ja viranomaisen luvan saaneissa elintarvikeliikkeissä myynnin sallisi noin viidennes (20 %).

Suhtautuminen vahvan oluen myyntiin elintarvikeliikkeissä on muuttunut aiempaa hieman varauksellisemmaksi. Reilu kolmannes (36 %) olisi valmis siirtämään nelosoluen myynnin viranomaisen myyntiluvalla toimiviin elintarvikeliikkeisiin. Enemmistö (57 %) säilyttäisi nelosoluen myynnin Alkossa.

Kymmenen viime vuoden tulosten vertailu osoittaa, että nelosoluen ja mietojen viinien vapauttamisen kannatus oli korkeimmillaan vuosina 1998 ja 1999.

Väestöstä valtaosa (81 %) haluaa säilyttää keskioluen kauppojen valikoimissa. Myynnin siirtämistä takaisin Alkoon toivoo vain seitsemäsosa (14 %) suomalaisista.

Väkevät juomat halutaan säilyttää Alkossa (86 %). Vain kymmenesosa (10 %) olisi valmis purkamaan väkevien alkoholijuomien vähittäismyyntimonopolin.

TNS Gallup
toteutti tutkimuksen Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannost huhti-toukokuussa. Vastaajia oli noin tuhat.