| Tupakkalaista lopullinen päätös – ei ruokaa tai juomaa tupakkakoppeihin |
| 20.06.2006 16:46 |
|
Toisessa käsittelyssään eduskunta päätti odotetusti hyväksyä hallituksen esityksen uudeksi tupakkalaiksi. Tupakkakoppeihin ei tarjoilla, eikä asiakas saa myöskään viedä niihin juomia tai ruokaa.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan, perustuslakivaliokunnan, kokoomuksen ja perussuomalaisten vastustuksesta huolimatta juomia tai ruokaa ei saa viedä tupakkakoppeihin.
Kansanedustaja Esa Lahtela (sdp) kiteytti eduskunnan pöytäkirjan mukaan monen edustajan ajatukset lausumalla juomienvientikiellosta, että ”se ei millään tavalla lisää ihmisten tämmöistä lainkuuliaisuutta vaan saattaa osin meidät kansanedustajatkin naurunalaiseksi, että kaiken näköisiä lakeja ne siellä värkkäävät”.
Yhtäläisten siirtymäaikojen puolesta kampanjoineet pienpuolueet hävisivät myös tämän taistonsa. Täten alle 50 neliön ravintolat joutuvat rakentamaan tupakkakopin tai siirtymään täyssavuttomuuteen 01.06.2007.
Suuremmat ravintolat, jotka ovat investoineet edellisen lain vaatimiin ilmanvaihtojärjestelmiin, saavat kahden vuoden siirtymäajan 01.06.2009 asti. |
