| Työryhmä: ”Nikotiinivalmisteet myyntiin ravintoloihin.” |
| 07.03.2007 11:38 |
|
Tupakkavieroitukseen tarkoitettuja nikotiinivalmisteita on saanut helmikuusta 2006 lähtien myydä apteekkien lisäksi luvan saaneista kaupoista, kioskeista ja huoltoasemilta. Nikotiinivalmisteiden myynnin laajentamisen vaikutuksia seuranneen ja arvioineen työryhmän mukaan uudistus on sujunut hyvin. Nyt työryhmä ehdottaa, että valmisteiden myynti sallittaisiin myös ravintoloissa.
Valmisteiden myynti sallittava nykyistä laajemmin Työryhmä ehdottaa, että valmisteiden myynti sallittaisiin myös ravitsemisliikkeissä ja lääkelaista poistettaisiin vaatimus, jonka mukaan valmisteiden myynti kaupoissa edellyttää, että samassa myyntipisteessä myydään myös tupakkaa. Kunnissa valmisteiden vähittäismyyntiluvan myöntää ja myyntiä valvoo useimmiten kunnan ympäristöterveydenhuolto. Kaikki kunnat perivät lupamaksun ja toistaiseksi puolet perii myös valvontamaksua. Työryhmä katsoo, että valmisteiden vähittäiskaupoissa tapahtuva myynti on säilytettävä lupaperusteisena, eikä myynti vaadi nykyistä tarkempia säännöksiä. Sen sijaan valmisteiden sijoittelusta on säädettävä tarkemmin ja kunnille on annettava lisäohjeistusta myyntipaikkojen tarkastuksesta ja valvonnan raportoinnista. Lisäksi Lääkelaitoksen on määrättävä erillisistä ohjeista, jotka sisältäisivät neuvoja nikotiinivalmisteiden käytöstä. Myynnin laajentamisen alkuvaiheissa lupaprosessi ruuhkautui ja kunnat kritisoivat sitä, että työmäärä lisääntyi mutta voimavarat eivät. Muuten valmisteiden myynnin laajennus on sujunut toiminnanharjoittajien ja kuntien näkökulmasta hyvin. Myynnistä ei ole koitunut lääketurvallisuushaittoja ja käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä. Myynnin laajentaminen laskenut valmisteiden hintoja Uudistuksen myötä lähes kaikkiin kuntiin on tullut uusia myyntipaikkoja. Tammikuussa 2007 valmisteita myi noin tuhannen apteekkimyyntipaikan lisäksi 2 375 kauppaa, 355 huoltoasemaa, 714 kioskia ja 40 rohdosmyymälää. Valmisteiden hinnat ovat laskeneet keskimäärin 15 prosenttia hintakilpailun ja apteekkimaksun poiston myötä. Työryhmä ehdottaa, että nikotiinivalmisteiden myyntiä koskevan uudistuksen kokonaisvaikutuksia arvioidaan myöhemmin osana tupakkapoliittista kokonaisarviointia. Nikotiinivalmisteiden seurantaryhmän muistio (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:21) on luettavissa ministeriön verkkosivuilta www.stm.fi > Julkaisut > Selvityksiä 2007. |
