| Los Angeles kielsi tupakoinnin ravintoloiden edustalla |
| Eeropekka Rislakki |
| 21.01.2010 |
|
Los Angeles liittyi keskiviikkona 20.1.2010 niiden californialaisten kaupunkien joukkoon, jotka ovat laajentaneet tupakointikiellon ravintoloiden ulkopuolelle 40 jalan eli n. 12 metrin etäisyydelle. Kielto koskee myös terasseja.
Los Angelesin kaupunki seuraa päätöksessään esimerkkiä, jonka Burbank, Beverly Hills, Calabasas ja Santa Monica ovat näyttäneet. Los Angeles on kuitenkin ensimmäinen suurkaupunki, joka rajoittaa tupakoinnin myös ravintoloiden edustalla. Californian osavaltiota sitoo kokonaisuudessaan tupakoinnin täyskielto ravintoloiden sisätiloissa.
Nyt tehty päätöksen tarkoituksena on suojata asukkaita taloissa, joiden kivijalassa on ravintolatoimintaa. Sekä myös asiakkaita, joiden on pitänyt aiemmin saapua tai poistua ulkona tupakoivien ravintola-asiakkaiden muurin läpi. Uuden lain voimaanastumisessa on vuoden siirtymäaika. Lain rikkomisesta seuraa 250 dollarin sakko. Aikaisemmin kaupunki on kieltänyt tupakoinnin julkisissa ulkotiloissa kuten puistoissa, hiekkarannoilla ja mm. leikkikenttien, urheilukenttien picnic-paikkojen lähistöllä. Californian tupakoinnin vastainen lainsäädäntö on jo vuosia ennakoinut EU-alueella myöhemmin tehtäviä päätöksiä, joten on vain ajan kysymys, milloin mm. Suomessa ehdotetaan ravintoloiden tupakoinnin täyskiellon ulottamista myös terassialueille sekä sisäänkäyntien edustoille.
Kommentit (0)
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa kommentteja!
Powered by !JoomlaComment 4.0 beta1
!joomlacomment 4.0 Copyright (C) 2009 Compojoom.com . All rights reserved." |

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2009 -tulok...
Miten toi äänestysprosessi toimii? Onko samalla tavalla kun maailman 50 paras...
Kolmelle Sokos-hotellille Joutsenmerkki
Onhan se kiva lukea tälläistä imagon kohotus uutista HOK puoleltakin, mutta m...
Tamperelaistukkuri hakee turskalle korva...
Tässä nyt menee edellisella postaajalla vähän puurot ja vellit sekaisin. Valt...
Tamperelaistukkuri hakee turskalle korva...
Taas mennään ja kuluttajaa viedään kuin sikaa! MITÄ ihmeen itua on tuoda jot...
Vuoden Kokki 2010 finalistit valittu
GL Finaalistit.. Etenkin Eric ja Toni.. kova suoritus.