| Kauden raaka-aineet – marraskuussa piparjuuri lämmittää |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä, Christer Lindgren |
| 20.02.2007 14:55 |
|
Piparjuuri Monivuotinen, paksujuurinen ja suurilehtinen piparjuuri on nykyisin levinnyt alkukodistaan Itä-Euroopasta koko pohjoiselle pallonpuoliskolle. Aluksi sitä käytettiin runsaan C-vitamiinipitoisuutensa vuoksi rohdoksena ja mm. keripukkilääkkeenä. Pohjoismaissa piparjuuri on ennen kaikkea kirpeä kalaruokien mauste, joka sopii myös kastikkeisiin, maustevoihin ja tuorejuustoihin, punajuuriruokiin ja kaalisalaatteihin. Säilykkeissä piparjuuri estää homehtumista. Piparjuurisato korjataan syksyllä kasvukauden lopussa, mutta sivujuuria voi käyttää jo pitkin kesää. Juuret varastoidaan kellariin hiekan sisään, mutta pieniä määriä voi säilyttää myös jääkaapissa ja pakastaa pestyinä ja viipaloituina.
Piparjuuri 5,95 / kg. Hinta: Hevitukkurit, Helsinki Kilohaili Kilohaili on silakan näköinen, mutta kooltaan kuitenkin vain noin 12–15 cm pitkä kala. Se viihtyy suolaisissa ja lämpimissä vesissä, ja vaeltaa parvina lämpötilan ja suolaisuuden muutosten mukaan. Ravintonaan se käyttää pientä eläinplanktonia. Kilohailin vatsa on silakan vatsaa terävämpi, (ruotsin vass merkitsee terävää)ja selkä- ja vatsaevä ovat selkäevän etureunan etupuolella. Suomalaisille se on tuttu anjoviksena, ja Janssonin kiusauksen raaka-aineena. Silakan voi mainiosti ruoanlaitossa korvata rasvaisemmalla kilohaililla eli myös. Silakkamarkkinoilla käyville se on tullut tutuksi maustekalana, joka on pakattu kokonaisena purkkeihinsa, yleensä vasta pöydässä perattavaksi. Kilohaili 4 € / kg. Hinta: Ammattikalastaja Magnus Ekström, Hanko ja Hakaniemen halli Riekko Riekkoa esiintyy lähes kaikkialla pohjoisimmilla alueilla, Suomessa Peräpohjolassa ja Lapin tunturialueilla. Kesäisin sen ravintona ovat versot, kasvien silmut ja nuoret lehdet. Kuoriutumisen jälkeen poikasten pääravintona ovat hyönteiset, mm. sääsket, ja syyskesällä se syö marjoja, lumisena aikana koivujen ja pajujen silmuja, koivujen urpuja ja ohuita oksia. Talvella riekko muuntautuu vitivalkoiseksi. Höyhenpeite on hyvä suoja pakkasta vastaan, ja riekon jalatkin ovat höyhenpeitteiset. Riekkoa metsästetään ansastamalla ja koiran avustuksella ampumalla. Kooltaan se on vain hieman kyyhkystä suurempi, että yhdestä linnusta saa annokset korkeintaan kahdelle henkilölle, Kokille kuivalihainen riekko on aina haaste, joka yleensä valmistuksessa silavoidaankin annoksen mehevöittämiseksi. Riekko: 15 € / kpl. Hinta: Deli-Resta Lehman, Helsinki Ananas Ananaksen koko vaihtelee miniananaksesta neljäkiloiseen murikkaan. Maku on raikas ja aromaattinen, ja hedelmä sisältää runsaasti A-, B- ja C-vitamiineja. Oikeastaan ananas ei ole hedelmä, sillä se kehittyy kokonaisesta kukinnosta, jonka yksittäiset marjat kasvavat yhteen. Suomeen tuodut hedelmät ovat yleensä noin kilon painoisia. Ananasta voi käyttää sekä jälkiruokiin että myös pääruokiin, juomiin ja leivonnaisiin. Sellaisenaan nautittaessa hedelmä halkaistaan yleensä pitkittäin neljäksi lohkoksi. Suurin osa sadoista tölkitetään. Havaiji on ylivoimaisesti suurin ananaksen tuottajamaa, jonka osuus tölkitetyistä hedelmistä on melkein puolet. Ananas 1,85 € / kg. Hinta: Hevitukkurit Oy, Helsinki Lempiraaka-aine Suklaataituri Mika Gröndahlin ura on vienyt muun muassa Georgen ja PalacenRannan kautta yrittäjäksi ja laaturavintoloiden alihankkijaksi. Nyt mestari avaa Liisankadun ja Meritullinkadun kulmaan monimuotoisen Chjoko-nimisen liikkeen Helsingin Kruununhakaan Kyseessä on ”pieni suklaakauppa” ja samalla mestari omien tuotteiden kehitys- ja valmistuspiste, joka järjestää myös makoisia koulutusiltoja. Mika Gröndahlin omat lempiraaka-aineet ovat helposti arvattavia: tummia ja vahvoja suklaita, mykistäviä matkoja varsinkin ranskalaisen Valrhonan ja italialainen Amadein makumaailmoihin. |
