| Kauden raaka-aineet - Syyskuu on kantarellin juhlaa |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä, Sanna Maikkula |
| 24.08.2005 15:58 |
|
Lammas on pääsiäisruokaa, mutta sen suosio kasvaa myös syksyllä kaalin kypsymisen aikaan eli niin sanotulla kaaliajalla. Syyskuussa ajankohtaisia ovat myös Itämeren lohi ja kantarelli.
Lammas Lammas on pääsiäisruokaa, mutta sen suosio kasvaa myös syksyllä kaalin kypsymisen aikaan eli niin sanotulla kaaliajalla. Teurastukset lisääntyvät ympäri Suomen ja ravintolat, jotka käyttävät lampaanlihaa säännöllisesti, tilaavat sitä tuntuvasti enemmän. Lammas näyttäytyy erikoisena raaka-aineena, sillä sitä tilaavat tukusta yleensä aina samat ravintolat. Lampaalla on edelleen hieman huono maine joskus myynnissä olleen vanhan pässin lihan takia. Moni myös vierastaa sen vahvaa makua, jos sen käsittelyssä on ollut huolimattomuutta. Suurkeittiöissä lammasta käytetään kuitenkin enemmän kuin miedompaa karitsaa. Tukkujen tehtaanmyymälöissä suhde on päinvastainen, kuluttajat ostavat 80 prosenttisesti alle yksivuotiasta karitsaa. Kotimainen ja uusiseelantilainen lampaan- ja karitsanliha myydään pääosin pakastettuna. Kotimainen lampaan viulu €10,0/kg Lampaan paistijauheliha €10,0/kgNauta-lammasjauheliha € 6,0/kg Kotimainen karitsan paahtopaisti €14,0/kg (Hinnat: Lihatukku Veijo Votkin Oy)
Itämeren lohi Syys-lokakuu ja touko-kesäkuu ovat Itämeren lohen parasta pyyntisesonkia. Sitä kalastetaan Suomenlahdella Kotkan edustalta alkaen aina Pohjanlahdelle saakka. Tukkuihin tulee lohta myös esimerkiksi Ruotsista Gotlannin edustalta. Merellä on lohikannan suojelemiseksi ja saaliiden takaamiseksi kalastuskieltoja, joiden ajankohdat vaihtelevat vuosittain eri alueilla. Itämeren lohta käytetään ravintoloissa hyvin vähän, suurin osa saaliista myydään vähittäiskaupassa. Ravintoloiden käyttämästä lohesta 99 prosenttia on kasvatettua norjalaista lohta; asiakkaat ovat tottuneet punalihaiseen loheen ja moni suhtautuu ylipäänsä epäluuloisesti Itämerestä kalastettuun kalaan. Itämeren lohen heikkoon menekkiin on syynä myös saatavuus. Lohisaaliiden pienentymisen yleisimpänä syynä pidetään kasvanutta hyljekantaa. Kokonainen Itämeren lohi € 6,50-7,50/kg Itämeren lohi filee € 9,50-11,0/kg(Hinnat: Arvo Kokkonen Oy)
Kantarelli Suomalaisten suosikkisienen kantarellin sesonki on parhaimmillaan elo-syyskuussa. Tukussa niiden osuus kaikkien metsäsienten myynnistä on 70-80 prosenttia. Tattikin on suosittua, mutta sitä ei voida huonon kuljetuskestävyyden vuoksi tuoda kovin kaukaa, joten saatavuus on heikompaa. Sienet toimittaa tukkuun kerääjä tai jobbari, joka kiertää maaseudun kerääjät ja toimittaa kerralla isomman erän. Kanttarellit kypsyvät yleensä ensimmäisenä Etelä- ja Itä-Suomessa, josta kasvu etenee hiljalleen kohti pohjoista. Tänä vuonna heinäkuu oli kuiva, mikä siirsi pääsadon alkamista. Sesongin alkupäässä metsien kullasta tapellaan, vaikka hinta on korkealla. Sama koskee oikeastaan kaikkia suomalaisia raaka-aineita, ensimmäisessä on aina hohtoa. Kantarellin hintaa säätelevät kysynnän ja tarjonnan lait, ja hinta vaihtelee lähes päivittäin. Kotimaiset kantarellit € 5,0-20,0/kg (Hinta: Vihannespörssi Oy)
|
