Kauden raaka-aineet - maaliskuussa lime, hauki ja rucola rulettavat
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Christer Lindgren   
21.02.2006 00:00

Välimeren maissa paikoin luonnonvaraisena kasvavasta, Suomessa viljellystä rucolasta eli sinappikaalista on tullut varsinainen trendikasvi. Miellyttävästi karvas, retiisimäinen ja pähkinäinen rucola antaa potkua mauttomillekin salaateille. Usein sitä käytetään tomaattipohjaisten pastakastikkeiden mausteena ja omien yrttiöljyjen tai pestojen valmistukseen. Pinjansiemenistä rucola pitää erityisesti.

 

Rucola
Välimeren maissa paikoin luonnonvaraisena kasvavasta, Suomessa viljellystä rucolasta eli sinappikaalista on tullut varsinainen trendikasvi. Miellyttävästi karvas, retiisimäinen ja pähkinäinen rucola antaa potkua mauttomillekin salaateille. Usein sitä käytetään tomaattipohjaisten pastakastikkeiden mausteena ja omien yrttiöljyjen tai pestojen valmistukseen. Pinjansiemenistä rucola pitää erityisesti.

Rucola kannattaa käyttää heti tuoreena, tarvittaessa säilytys tapahtuu muovipussissa jääkaapissa. Pienet, suipot lehdet voi käyttää varsineen. Huuhdo, kuivaa, revi hellästi käsin, sekoita varovasti ja lisää öljy vasta juuri ennen tarjoilua.

Rucola
€ 2,25 / kg
(Hinta: Hevitukkurit Oy)


Lime eli limetti

Lime on alkujaan kaakkois-aasialainen sitruskasvi, jota nyt viljellään monilla trooppisilla ja sellaisilla subtrooppisilla alueilla, missä ei ole hallan vaaraa. Kooltaan se on sitruunaa selvästi pienempi ja väriltään vihreä.
Baarikärpäsille mehukas, kirpeä, siemenetön lime on tutuimpia drinkkien ja cocktailien ainesosia. Hedelmäliha on kellanvihreää. Hyvin pesty, puristettu lime antaa monille ruokalajeille raikkaan, kesäisen vivahteen. Sekä puristettuna että raastettuna sitä kannattaa lisätä vähän kerrallaan, ettei kirpeys pääse liikaa dominoimaan ruoan makua. Kafferilimettipuun lehtiä voi käyttää myös kuivattuna.

Lime, limetti
€ 1,85 / puntti
(Hinta: Hevitukkurit Oy)


Hauki

Haukea saa niin sisävesistä kuin rannikolta, erityisesti reheväkasvuisilta rannoilta. Mieto, omaleimainen maku ei ole kaikille mieleen, mutta monet kokit arvostavat sitä ja käyttävät sitä erityisesti kalapullien, murekkeiden ja pateiden valmistukseen. Myynnissä sitä on kokonaisina, fileinä, paloiteltuna ja kyljyksinä. Haukifileiden ruotiminen vie tietysti kallista aikaa, vaikka ruotojen sijainnin ja suunnan oppii melko nopeasti. Pyöreänäkin kalana hauki tekee paluuta: erityisesti jäähtyvässä liemessä kypsyneenä ja ruskistetun piparjuurivoin kanssa tarjottuna se on klassinen herkku.

Hauen rasvapitoisuus on vain prosentin luokkaa, alle puolet lohen energiasisällöstä. Vähärasvaisena sitä voi myös säilyttää pakkasessa jopa puoli vuotta.

Haukifilee, v-leikattu, ruodoton, nahaton
€ 12 / kg
(Hinta: Kalatukku E. Eriksson)


Strutsi

Suomessa strutseja on tarhattu vasta noin kymmenen vuotta ja vuosittainen määrä on muutamia tuhansia kiloja, sekä tuoreena irtotavarana että pakasteena. Kuoriutuessaan poikanen painaa noin 800 grammaa, teurastettaessa noin sata kiloa, josta myytäväksi saadaan vajaa puolet.

Karkeasyinen liha muistuttaa tummuudessaan vaikkapa hirveä ja tuoksuu hieman maksalle. Paistettaessa paisti ja fileet ovat varsin maukkaita. parhaimmillaan medium-kypsyisinä. Suositella voi myös strutsinpaistia lämminsavustettuna.
Strutsi on myös varsin terveellistä: rasvapitoisuus on alle viisi prosenttia, missä yli kolmannesta tyydyttymättömiä rasvahappoja. Kolesterolin määrä on alhainen, rautapitoisuus taas korkeampi kuin naudanlihassa.

Pakastettu strutsinfilee
€ 32 / kg
(Hinta: Lihatukku Roslund)




 

Lempiraaka-aine

Irina Pehkonen

Irina Pehkonen
Kuva: Pasi Hytti

Kokki Irina Pehkosen mieliraaka-aine merilohi on aktiivisessa käytössä myös Norimarussa. Tampereen kauppahallin kukkakäytävällä toimiva 10 asiakaspaikan Norimaru on Tampereen ulkopuolellakin tunnettu sushibaari ja cateringyritys. Ravintola järjestää myös illanistujaisia, joissa voi opetella sushinteon taitoja.
"Tuore merilohi on monipuolinen ja terveellinen raaka-aine. Raakana siinä on pehmeä ja herkkä maku, ja japanilaisessa keittiössä sitä syödään usein sellaisenaan kevyesti soija-wasabi-seokseen kastettuna. Sitä voi myös marinoida erilaisilla kastikkeilla tai graavata helposti.”

Norjalainen merilohifile € 14,80/ kg
(Hinta: Kalaherkut Oy Nygren)