| Suomen Paras Raaka-aine 2008 – rautua Inarin syvistä vesistä |
| Kirjoittanut Anssi Juntto, Viisi Tähteä |
| 25.08.2008 17:02 |
|
Kalastaja Arto Mero myy Inarin rautua Saariselällä, Levillä, Ylläksellä ja Helsingissä yhteensä 15 ravintolaan. Satunnaisesti muuallekin. Sana kylmän ja puhtaan veden herkusta on lähtenyt kiirimään. 
”Kun panee kasvatetun ja villin kalan vastakkain, siinä on valtava ero. Inarin syvässä vedessä kala ei missään vaiheessa vuotta maistu mudalta, mikä on suuri ongelma Suomen matalavetisissä järvissä”, kalastaja Arto Mero sanoo. Kalastaja Arto Meron koti ei ole suuren suuri, mutta sieltä Inarinjärvelle avautuvat maisemat ovat ainakin miehelle itselleen mieluisat. Sijaintikin on mitä kätevin, Meron koti kun on veneessä. ”Ostin viime keväänä 11-metrisen kalastusaluksen, ja asun veneessä koko ajan. Siinä on se hyvä puoli, että pystyn lähtemään liikkeelle helposti. Ei muuta kuin herään, lähden ajamaan ja syön vauhdissa aamupalan”, Mero selvittää. Viime kesänä Merolla oli parhaimmillaan pyynnissä 90 verkkoa, joille kertyy yhteismittaa yli viisi kilometriä. Kun verkot oli siroteltu ympäri Inarinjärven Vasikkaselkää, yhden kokemisreissun pituus oli matkassa 60 km ja ajassa 12–13 tuntia. Siihen vielä muut työt päälle. ”Se on melkoinen operaatio, jos pitää aina kämpältä asti lähteä.” Koko loppuelämäänsä Mero ei kuitenkaan aio veneessä viettää. Hänelle on myönnetty tontti Pohjois-Inarista, ja sinne hän vielä jonain päivänä rakentaa kiinteän tukikohdan. Kirvesmiehestä kalastajaksi Espoosta kotoisin olevan Arto Meron tie kalastajaksi ei ole ihan tyypillinen. Hänen vaarinsa osti aikanaan saaren Vuohijärveltä Kouvolan lähistöltä. Siellä Arto-poika vietti kesänsä kalastaen aina 14-vuotiaaksi asti. 1980-luvulla Mero perusti Espooseen oman yhden miehen kirvesmiesyrityksen, mutta kalastus pysyi koko ajan harrastuksena. Inarinjärvelläkin Mero kävi kalassa lukuisia kertoja, sillä hänen vaimonsa oli Ivalosta kotoisin. Kaikki muuttui pariskunnan muutettua pohjoiseen vuonna 1996. Kirvesmiesyritykselle ei ollut riittävää asiakaskuntaa, niinpä se oli lopetettava. Edessä oli myös avioero. Aikansa työttömänä oltuaan Mero päätti osallistua kalatalousalan koulutukseen ja hankkia veneen. Koulutuksen ideana oli perustaa osuuskunta, jossa kalastajat keskittyisivät kalastamiseen ja kalojen käsittelijä olisi erikseen. Osuuskunta ei kuitenkaan saanut tuulta purjeisiin, sillä vanhat kalastajat eivät lähteneet mukaan. ”Minä kuitenkin uskoin siihen. Samaan aikaan, kun näin ilmoituksen koulutuksesta, samaisessa lehdessä oli juttu, jossa kerrottiin, miten paljon Saariselkä tarvitsi kalaa sesonkiaikaan”, Mero kertoo. ”Jatkoin siitä, mihin osuuskunta jäi. Kalastin itse ja ostin muilta rysäkalaa kesällä, pistin pakkaseen ja möin Saariselälle talviaikaan.” Kalaa vuodenaikojen mukaan Nyt Mero on seitsemättä vuotta ammattikalastajana. Inarilaiset ovat ottaneet tulokkaan hyvin vastaan. Kalastajatkin ovat jakaneet pyyteettömästi neuvojaan. ”Täällä on ympärivuotisia ammattikalastajia vain kourallinen. Kesäaikaan kalastajia on paljonkin, se ei kuitenkaan osu yksiin markkinoiden kanssa. Talvi on sesonkia, mutta silloin suurin osa kalastajista on kortistossa.” Syvä Inarinjärvi on erinomainen siikavesi, ja siialla Merokin aloitti. Taimenta ja rautua eli nieriää hän on kalastanut reilun vuoden. Rautua Mero luonnehtii aliarvostetuksi lohikalaksi. Aikanaan siitä maksettiin kalastajalle ihan hyvin, mutta jossain vaiheessa ostajan markkinat polkivat hintaa. Rautu ei ole kovin helppo pyytää, sillä se liikkuu pitkälti veden lämpötilojen mukaan. Esimerkiksi alkukesästä rautu viihtyy pohjan ja pinnan sijaan välivedessä. Saaliin paikantamisessa Mero hyödyntää gps-karttaa ja kaikuluotainta. ”Eikä täällä pelkästään yhtä kalaa pysty kalastamaan, vaan on mentävä luonnonjärven mukaan ja pyydettävä sitä kalaa, joka liikkuu. Kesällä on ensin siika-aika, sen jälkeen rautu, ja loppusyksystä taimen. Talvella saa taas siikaa.” Viime vuonna Mero nosti rautua reilut 2 000 kiloa. Tämän vuoden tilanne näyttää huolestuttavalta, sillä vesi ei ole päässyt lämpenemään, eikä kalaa ole juuri tullut. Pudas vesi ja kylmäketju maun takaajina Tällä hetkellä Mero myy rautua Saariselällä, Levillä, Ylläksellä ja Helsingissä yhteensä 15 ravintolaan. Satunnaisesti muuallekin. Ensi alkuun asiakkaat löytyivät osuuskuntahankkeen kautta, mutta kalamäärien kasvettua hän alkoi soitella muihinkin ravintoloihin. Sittemmin sana on kiirinyt, ja puheluita on tullut myös Inarinjärven suuntaan. Kun Mero toimittaa kalan lähialueille itse, kuljetuskustannukset pysyvät aisoissa. Matkahuollon kautta lähettäminenkin on vielä kohtuullisen edullista, mutta lentorahti Helsinkiin alkaa olla jo kolmasosa raudun hinnasta. Raaka-aine on kuitenkin kokkien arvostamaa, ja sen arvokkuus on ollut siirrettävissä kuluttajan annoksen hintaan. Inarinjärven raudun arvostuksesta Mero kiittelee erityisesti puhdasta vettä. "Kalastajat alkavat olla katoavaa kansanperinnettä. Arto Mero huomauttaakin ravintoloiden olevan keskeisessä osassa elinkeinon eloonjäämiskamppailua."
”Kun panee kasvatetun ja villin kalan vastakkain, siinä on valtava ero. Syvässä vedessä kala ei missään vaiheessa vuotta maistu mudalta, mikä on suuri ongelma Suomen matalavetisissä järvissä”, Mero sanoo. ”Toinen tärkeä asia on kalan kylmäketjukäsittely, joka alkaa välittömästi noston jälkeen eikä katkea missään vaiheessa. Kun filee pysyy koko ajan 0–3 asteessa, sen elinkaari on noin 13 päivää. Jääkaapin noin kuudessa asteessa se säilyy vain pari päivää.” Veskoniemessä sijaitsevassa Merenkulkulaitoksen rakentamassa, nykyään Inarin kunnan omistamassa kalankäsittelyhallissa onkin puitteet kohdallaan. ”Minulta lähtevä kala on aina fileoitua. Kun käsittelen kalan fileeksi asti, näen, että siellä ei ole mitään sopimatonta, kuten verkon aiheuttamia verestymiä.” Lisää yhteistyötä Arto Mero on huolissaan siitä, että kalastajat alkavat olla katoavaa kansanperinnettä. Hän huomauttaa ravintoloiden olevan keskeisessä osassa elinkeinon eloonjäämiskamppailua. Niitä voisi olla kalastajien asiakkaina enemmänkin. Mero myöntää luonnonkalan olevan kalliimpaa kuin kasvatettu kala. Jonkin verran työläämpääkin se saattaa olla, sillä kalastajilla ei ole aikaa nyppiä selkäruotoja. Ei kuitenkaan auta tuijottaa pelkkiä ravintolamyyntikatteita, jos haluaa laadukasta kalaa tulevaisuudessakin. Se, että ravintoloilla on paikoin vaikeuksia hankkia kalaa, on pitkälti niiden omaa syytä. Yhteistyö on kalastajan, ravintolan ja asiakkaan etu. Yhteystiedot |
