Olemme niin tottuneita siihen, että valtio tislaa käyttöömme kaikki viinat ja tisleet, että emme osaa edes kysyä vaihtoehtoja, paikallisista erikoisuuksista puhumattakaan. Suomen valtion omistama Altia ja Ruotsin valtion omistama Vin&Sprit edustavat Suomessa kirkkaiden viinojen myynnistä 95 prosenttia.

Olemme sisäistäneet, että valtion perustehtäviin kuulu viinan valmistus, ja yksityisestä tislaamisesta saa linnaa. Mutta niin ei ole. Alkoholin valmistaminen myyntiin on luvanvaraista ja valvottua toimintaa.

Olemme jo hieman ihmetellen tottuneet, että Suomessa on yli 50 marjaviinitilaa, joiden viinejä saamme maistella tuottajatilalla ja joissakin lähiruokaan ja kotimaisiin huippuraaka-aineisiin panostavissa ravintoloissa. Usein samat viinitilat tuottavat myös tiukempia juomatuotteita, kuten liköörejä ja tisleitä.

Näiden juomien raaka-aineina käytetään Suomen luonnosta saatavia raaka-aineita: kirkkaita tiputetaan viljasta ja perunasta; tisleitä marjoista, omenoista ja mm. yrteistä. Nykytilanteesta on matkaa korpikuusen kyynelten aikaan, jolloin jokaisella paikkakunnalla oli kaikkien tietämä viinanpolttaja – jonka nimismieskin tunsi, mutta säilyttääkseen paikkansa hirviporukassa, lain pitkä käsi ei käräyttänyt vasta kun tilanne riistäytyi lapasesta ongelmaksi asti. Paikkakunnan raivoraitis nimis- tai napamies olikin sitten toinen juttu, joka on rinnastettavissa suvaitsemattomiin ääriliikkeisiin.

Tisleitä tuottavat tilat eivät saa myydä tuotteitaan tilalta. Ainoa reitti on sosiaali- ja terveysministeriön omistama Alko, josta asiakkaan on se tilattava – kunhan ensin edes tietää, että juoma on olemassa. Tuottajalle tämä toiminta on tappiollista. Nyt ja ikuisesti näillä reunaehdoilla.

Kyse on maaseudun taloudellisten ja kulttuuristen toimintaedellytysten kehittämisen rakenteellisesta estämisestä – kokonaisen teollisuudenhaaran ja työpaikkojen syntymisen estämisestä. Esimerkiksi suomalaiset marjaliköörit ja tisleet voisivat löytää asiakkaita maailmalla samaan tapaan kuin italialainen pontikka: grappa, kreikkalainen ouzo, turkkilainen raki, japanilainen sake jne. Maailmassa, jossa herkkusuut etsivät uusia makukokemuksia, arktisten marjojen aromit ja tarinat ovat kiehtovia, joista ollaan valmiita maksamaan enemmän kuin massavodkasta koskaan. Esteet ja tulpat on purettavissa lainsäädäntöä muuttamalla ja kehittämällä. Mutta alkoholin vastainen ilmapiiri vaatii poliitikoilta näkemyksellisyyttä ja rohkeutta populismin sijaan.

Ensimmäinen mahdollisuus kotimaisten tisleiden esiinmarssiin ovat ravintolat. Ravintoloilla on mahdollisuus näiden erikoisuuksien tarjoamiseen ja myyntiin. Lehtemme toimitukseen kokoontuneet tisleiden useat testiryhmät ovat asiasta yhtä mieltä: näitä tisleitä ei juoda humaltumistarkoituksessa vaan maisteluerikoisuuksina – jopa kammottavimman ryypyn aikaansaama irvistys on kokemus, josta riittää innostunutta kerrottavaa.

Suuri toiveemme onkin, että tisleet löytävät tiensä ravintoloiden erikoisuuksiksi. Parhaimmillaan pöytien välissä kulkee kotimaisten tisleiden tarjoiluvaunu, jonka tarjontaa ei voi saada mistään muualta maailmasta.